Sähköinen asiointi
Lohkomuutoksien ilmoittamisen ehdot löydät vuoden 2015 hakuopppaasta.
Kylvöalamuutokset tehdään Vipu-palvelun Sähköisessä asioinnissa.
Etusivun yläpalkin Sähköinen asiointi -valikkoa painamalla avautuu Sähköisen asioinnin aikataulut. Näkymässä on lueteltu asioinnin eri osioita allekkain. Jokaisen osion kohdalla on aikajana, joka kertoo kyseisen toiminnon aukioloajan. Punainen viiva osoittaa nykyhetkeä. Valitse Kylvöalamuutokset.
Lohkotiedot
Sähköisessä kylvöalamuutos ilmoituksessa sinun tulee ilmoittaa kaikki tilan perus- ja kasvulohkotiedot.
Huomaa, että sähköisen muutosilmoituksen yhteydessä lähetetään kaikki, myös muuttumattomat perus- ja kasvulohkotiedot, vaikka et olisi tehnyt muutoksia.
Valitse seuraavaksi ponnahdusikkunasta esitäyttö. Valittavanasi on Päätukihakuun sähköisesti tallennetut tiedot, jos olet palauttanut päätukihaun sähköisesti. Mikäli olet palauttanut päätukihaun paperilla, tulee tällöin palauttaa myös kylvöalamuutokset paperisena.
Kun olet valinnut esitäyttötiedot, aloita lohkotietojen syöttäminen. Lohkotiedot kannattaa ensin esitäyttää ja vasta tämän jälkeen tehdä peruslohkojen hallinnanmuutokset.
Peruslohkot avautuvat vasempaan reunaan lohkotunnuksen mukaan (vaikka tunnusta ei nimen edessä näytetäkään). Karttakuvan yläreunassa näkyy lohkotunnus. Peruslohkot on mahdollista järjestää listaan: lohkotunnuksen, nimen tai pinta-alan mukaan. Sivun alareunassa näet peruslohkoa koskevat tiedot sekä mahdolliset kasvulohkotiedot.
Kun valitset peruslohkon listalta, avautuu sen karttanäkymä etusivulle. Kartta on mahdollista avata koko sivun näkyväksi sen oikeasta yläkulmasta olevasta painikkeesta Suurenna kartta tai vasemmassa alareunassa olevasta Työkalut painikkeesta. Ollessasi koko sivun karttanäkymässä saat peruslohkolle näkyviin karttatyökalut, joilla pystyt tekemään rajakorjauksen peruslohkolle, mittauksia sekä piirtämään kasvulohkoja.
Peruslohkolistan alareunassa sijaitsevasta kohdasta Lisätoiminnot, voit tehdä seuraavia toimenpiteitä:
- Liittää uuden peruslohkon hallintaan
- Kasvulohkojen ryhmätallennus
- Kasvulohkotietojen esitäyttö
Lohkotiedot sivun alareunassa ilmoitetaan perus- ja kasvulohkoa koskevat tiedot.
Lohkon vuokraustieto, tilatukiominaisuus, maankäyttöläji sekä hukkakauratieto ovat valittavissa alasvetovalikoista.
Sinun on myös mahdollista poistaa peruslohko hallinnasta yläkulmassa olevasta -painikkeesta. Hallinnastasi poistettu lohko näkyy lohkolistalla yliviivattuna.
Peruslohko on mahdollista palauttaa hallintaan sivun alareunasta Palauta hallintaa -painikkeesta.
Kasvulohkotiedot
Esitäyttövaiheessa valittessasi Päätukihakuun sähköisesti tallennetut tiedot on peruslohkon alapuolella kasvulohkot. Kasvulohkotietoja on mahdollista lähteä täyttämään myös Lisää uusi kasvulohko toiminnon kautta.
Valitse kasvi- ja kylvösiemenen laatu tiedot alasvetovalikoista. Molemmissa laatikoissa tiedot ovat aakkosjärjestyksessä. Kun kasvi tai lajike on kertaalleen valittu/käytetty jää se listaan ylimmäiseksi. Kylvösiemenen laatu ja luomun vaihe valitaan alasvetovalikoista.
Valittaessa kasvulohko, siirtyy sille automaattisesti se pinta-ala, mikä peruslohkolta on vielä käytettävissä.
Rajakorjaukset
Valitse lohko, jonka rajoja haluat korjata. Rajakorjaus aloitetaan valitsemalla työkaluvalikon toiminto Peruslohkon rajakorjaus
Sovellus huomauttaa, jos lohkolle on tallennettu kasvulohkoja. Valitse Kyllä, jos haluat jatkaa rajan korjaamista. Muista tallentaa rajakorjauksen jälkeen kasvulohkotiedot uudestaan.
Peruslohkon rajaviivat aktivoituvat muokattavaksi. Ota kiinni rajaviivan nurkkapisteistä ja liikuta ne oikeisiin kohtiin. Vahvista muutokset Tallenna -painikkeella.
Kasvulohkon piirto
Aloita kasvulohkon tietojen antaminen Lisää uusi kasvulohko -painikkeesta.
Jos teet yhdelle peruslohkolle useamman kasvulohkon, tulee sinun piirtää kasvulohkojen rajat karttaan. Piirrä vain ne rajat, jotka eivät vastaa peruslohkon rajoja. Esimerkiksi tilanteessa, jossa peruslohkolla on kaksi eri kasvulohkoa, piirrä vain se raja, joka halkaisee peruslohkon. Siinä tapauksessa, että peruslohkolla on vain yksi kasvulohko, piirrosta ei tehdä.
Valitse kasvi ja kylvösiemenen lajike alasvetovalikoista. Valittavat vaihtoehdot ovat laatikoissa aakkosjärjestyksessä. Kun kasvi tai lajike on kertaalleen valittu/käytetty, jää se listaan ylimmäksi. Myös kylvösiemenen laatu ja luomun vaihe tulee valita alasvetovalikosta.
Uuden kasvulohkon voit lisätä valitsemalla Lisää kasvulohko.
Voit piirtää kasvulohkot myös suoraan kartalla valitsemalla ensin peruslohkon, jolle haluat piirtää kasvulohkoja ja tämän jälkeen valitse työkaluvalikon toiminto Piirrä kasvulohkoja. Aloita piirtäminen klikkaamalla reilusti rajaviivan ulkopuolelta tai piirrä sisäkasvusto klikkaamalla kasvulohkon sisällä.
Kohdista kasvulohkot kartalle ja hyväksy ne.
Kun olet valmis klikkaa Seuraava vaihe -painiketta.
Joissakin tapauksissa saatat joutua piirtämään kasvulohkon niin, että piirtämäsi kasvulohkon sijainti ei vastaa todellista tilannetta maastossa. Esimerkiksi jos olet yhdistänyt useita tilapäisesti viljelemättömiä kasvulohkoja yhdeksi kasvulohkoksi, voit piirtää tämän yhdistetyn kasvulohkon kartalle. Yleisohjeena tällaisessa tapauksessa on, että pinta-alan oikeellisuus on tärkeämpää kuin sijainnin oikeellisuus. Samoin, jos monimuotoisten lohkojen piirtäminen on teknisesti niin hankalaa, ettei karttaohjelma pysty sitä tekemään, muodosta yksinkertaisempi lohko, jonka pinta-ala vastaa ilmoittamaasi kasvulohkon alaa. Ilmoita tällöin kasvulohkon lisätiedoissa, että piirros ei täysin vastaa kasvulohkon sijaintia.
Seuraavaksi aukeaa Vahvistusikkuna, jossa kysytään ’Haluatko tallentaa tai muokata kasvulohkon kasveja?’ Valitse Kyllä, niin voit valita kasvulohkojen kasvit heti kartalla.
Klikkaa kasvulohkoa lohko kerrallaan, jolloin aukeaa ikkuna, josta voit valita kasvulohkolle kasvit. Klikkaa Valmis. Lopuksi Tallenna kasvulohkot ja voit siirry pois kartalta klikkaamalla Pienennä kartta-painikkeesta.
Tarkemmat ohjeet kasvu- ja peruslohkojen piirtämiseen löydät videoista osoitteesta https://dreambroker.com/channel/18a197o0/.
Lohkotietojen yhteenveto
Lohkotietojen yhteenvedon pääset tarkastelemaan kasvilajeittain ja peruslohkoittain menemällä Lohkotietojen yhteenveto -välilehdelle. Näet myös näkymän siihen mennessä tallennetuista rajakorjauksista.
Ympäristösitoumuksen toimenpiteet
Ympäristösitoumukseen valitsemasi toimenpiteet on listattu alle. Käy läpi toimenpiteisiin liittyvät lohkot ja yksityiskohdat vihreitä haitareita avaamalla.
Vipuneuvoja
Vipuneuvoja sisältää ilmoitettaviin tietoihin sekä haettaviin tukiin liittyviä huomautuksia sekä varmistaa viljelyn monipuolistamisen täyttymisen.
Yhteenveto ja lähetys
Siirry seuraavaksi välilehdelle Yhteenveto ja lähetys. Anna sähköpostiosoite, johon vahvistusviesti lähetetään. Lähetä käsiteltäväksi -painike aktivoituu tämän jälkeen. Tarkista hakemukselle tallennetut tiedot ja lähetä hakemus käsiteltäväksi.
Lähetyksen jälkeen varmista Tulosta hakemustiedot -painikkeen kautta tulosteelta, että sivun oikeaan ylälaitaan on tullut viesti jossa kerrotaan ilmoituksen lähetysaika. Yhteenveto kannattaa tallentaa koneelle tai tulostaa. Myös sähköpostiisi on saapunut vahvistusviesti. Nyt voit palata Sähköisen asioinnin etusivulle tai sulkea Sähköisen asioinnin.
Lähettämisen jälkeen
Jos lähettämisen jälkeen on tarpeen tehdä muutoksia lähetettyihin tietoihin, voit tehdä muutokset menemällä uudelleen Sähköisen asioinnin Kylvöalamuutokset -osioon. Täältä voit valita Yhteenveto ja lähetys -välilehdeltä Peruuta lähetetty hakemus -toiminnon. Muutoksia hakemukseen voit tehdä 15.6.2015 asti. Kun olet muuttanut hakemusta, muista aina lähettää hakemus uudelleen.
Kasvulohkopiirrosten tulostaminen
Suurenna kartta tarkastellaksesi kasvulohkojakoja. Chrome-selaimessa paina Ctrl+p-näppäinyhdistelmää, jolloin avautuu selaimen oma tulostusikkuna. Firefox-selaimessa avaa oikean ylänurkan valikon tulosta-kohta. Useimmiten vaakasuuntainen tulostus on paras.
Kylvöalamuutokset (Lnro 117) - Vipu-käyttäjän ohje3.6.2015