Luonnonmukaisen tuotannon korvauksen sitoumus jakautuu kahteen tilatyyppiin. Kasvinviljelytilan sitoumusta kutsutaan luonnonmukaisen tuotannon sitoumukseksi ja kotieläintilan sitoumusta luonnonmukaisen kotieläintuotannon sitoumukseksi. Viljelijä sitoutuu luomusitoumuksen antaessaan viideksi vuodeksi toteuttamaan luonnonmukaisen tuotannon korvauksen ehtoja. Tilalla voi olla luomusitoumus, vaikka tila ei ole tehnyt ympäristökorvaussitoumusta.
Luomusitoumus on joko koko tilaa tai poikkeustapauksessa tilan osaa koskeva sitoumus, josta maksetaan luonnonmukaisen tuotannon korvausta. Ympäristökorvauksen tavoin sitoumukseen kuuluu myös vähimmäisvaatimukset ja perustaso, joiden noudattaminen on korvauksen maksamisen ehtona. Sitoumuksen tekijän on noudatettava myös täydentäviä ehtoja.
Luonnonmukaisen tuotannon korvaus valvotaan paikalla tehtävien valvontojen yhteydessä vähintään 5 % korvausta hakeneilta. Valvonnoissa käytetään peltoalaperusteisten tukien tarkistuslistausta.
Vähimmäisvaatimukset
Vähimmäisvaatimukset ovat osa luonnonmukaisen tuotannon korvauksen perustasoa. (VNA 235/2015 14 §) Vähimmäisvaatimuksista tiloilta valvotaan taulukossa 28 olevat ehdot. Taulukossa on myös kerrottu, missä yhteydessä eri vaatimukset tarkastetaan.
Taulukko 28. Luonnonmukaisen tuotannon korvauksen vähimmäisvaatimukset.
Korvauksen perustaso
Korvauksen perustasoon kuuluu taulukossa 29 olevien vaatimusten noudattaminen. (VNA 235/2015 16 §) Taulukossa on myös kerrottu, missä yhteydessä eri vaatimukset tarkastetaan.
Taulukko 29. Luonnonmukaisen tuotannon korvauksen perustason vaatimukset.
Ympäristökorvauksessa ja luonnonmukaisen tuotannon korvauksessa perustasossa todettuihin noudattamatta jättämisiin sovelletaan samoja seuraamussääntöjä. Perustasojen seuraamuksista on kerrottu kohdassa 23.1.1.
Perustasoon kuuluvien täydentävien ehtojen vaatimuksista ja niiden valvonnasta on kerrottu tarkemmin kohdassa 17. Valvonta laajennetaan koskemaan myös täydentäviä ehtoja, jos tila ei ole täydentävien ehtojen valvonnassa ja korvauksen perustason täydentävien ehtojen vaatimuksissa todetaan puutteita. Tilalta valvotaan vain se täydentävien ehtojen vaatimus, jossa laiminlyönti todetaan.
Tukiehdot
Mavi vastaa luonnonmukaisen tuotannon ja kotieläintuotannon korvauksesta, sen tukiehdoista ja maksamisesta. Evira vastaa luonnonmukaisen viljelytavan ja kotieläintuotannon ehdoista, ohjeistuksesta ja luonnonmukaisen tuotannon valvontajärjestelmästä. Luomusitoumuksen saadakseen uuden luomutilan on hakeuduttava luonnonmukaisen tuotannon valvontajärjestelmään ja valvontajärjestelmän mukainen ensimmäinen tuotantotarkastuskäynti on oltava tehtynä viimeistään 15.6. ensimmäisenä sitoumusvuonna.
Mavin vastuulla olevat luonnonmukaisen tuotannon korvauksen tukiehdot on kerrottu taulukossa 30. Tukiehdoissa todettu puute johtaa korvauksen alentamiseen.
Taulukko 30. Luonnonmukaisen tuotannon korvauksen tukiehdot.
Tilalla on noudatettu luonnonmukaisen tuotannon sopimusehtoja
Luonnonmukaisessa tuotannossa oleville kaikille tiloille tehdään myyntikasvivaatimuksen täyttymistä koskeva ristiintarkastus vuonna 2019. Ehdon täyttymistä ei tarvitse tarkastaa peltovalvonnan yhteydessä.
Viljelijä sitoutuu sitoumuksen tehdessään noudattamaan luomuasetuksessa (Asetus (EY) N:o 384/2007) säädettyjä ehtoja. (VNA 237/2015 18 §) Valvonnassa on tarkastettava, onko luonnonmukaisen tuotannon valvonnassa havaittu luomuasetuksen noudattamisessa puutteita. Luonnonmukaisen tuotannon valvonnan tarkastuspöytäkirja tarkastetaan talviaikaisessa asiakirjavalvonnassa ja siten myös seuraamukset annetaan vasta silloin. Tuotantotarkastuksessa todetuista puutteista määritetään seuraamukset taulukon 31 mukaisesti. Seuraamusten määrittämisestä annetaan tarkemmat ohjeet myöhemmin.
Taulukko 31. Tuotantotarkastuksen seuraamukset luonnonmukaisen tuotannon korvaukseen.
Seuraamusprosentin määrittämisessä täytyy ottaa huomioon puutteen vakavuus, laajuus, kesto ja toistuvuus. Seuraamusprosentteja määriteltäessä on hyvä keskustella luomutukikäsittelijän kanssa puutteen vakavuudesta. Taulukossa olevat seuraamukset ovat ohjeellisia ja niistä voi poiketa, jos se puutteen vakavuus, laajuus, jatkuvuus ja toistuvuus huomioiden on perusteltua.
Jos tilalla, joka ei ole valvonnassa, on todettu Eviran tarkastuksessa sellaisia luonnonmukaisen tuotannon ehtojen rikkomuksia, joista olisi aiheellista määrätä seuraamus korvaukseen, tulee tila ottaa valvontaan omalle otannalle ja määrätä asianmukaiset seuraamukset. Tilat viedään tuotantotarkastuksen puutteista aiheutuville seuraamuksille perustetulle valvonta-ajolle. Seuraamukset voidaan määrätä kuulemisen perusteella, tarvittaessa tulee tehdä myös tilakäynti.
Luonnonmukainen kotieläintuotanto
Tilalla on vähintään 0,3 eläinyksikköä korvauskelpoista sitoumushehtaaria kohti (Laki 1360/2014 8 §)
Luonnonmukaisesta kotieläintuotannosta sitoumuksen tehneillä tiloilla on oltava vähintään 0,3 eläinyksikköä luonnonmukaisesti kasvatettuja eläimiä sitoumushehtaaria kohti. Sitoumushehtaareiksi katsotaan tilan luomusitoumuksella 15.6. olevat lohkot. Eläinmäärä tarkastetaan samalla tavoin kuin LHK:n korotuksessa, josta on kerrottu tarkemmin kohdassa 12.1.1.
Myös Eviran tuotantotarkastuksessa tarkastetut luomukotieläintuotantoa koskevat ehdot on huomioitava valvonnassa. Seuraamukset korvaukseen määräytyvät aiemmin esitetyn taulukon mukaisesti.
Peltovalvontaohje 2015kesäkuu16.6.2015