Hakijalle voidaan myöntää tukea vain Suomessa tapahtuvasta tuotannosta. Hakijan ei tarvitse asua tilalla tai Suomessa.
Hakijan ikä
Kansallisia tukia voidaan myöntää hakijalle tukivuonna 2017, jos hakija tai hänen puolisonsa oli 31.12.2016 vähintään 18-vuotias.
Alle 18-vuotiaalle hakijalle voidaan myöntää tukea vain, jos hän on solminut avioliiton tai jos hän harjoittaa maatilataloutta yhteisomistajana tai yhdessä vanhempansa/vanhempiensa kanssa tai jos tuen myöntämiseen on muita erityisiä syitä. Ikäedellytykset eivät koske julkisoikeudellista yhteisöä, koulutilaa, vankilatilaa eivätkä hakijaa, jonka tukikelpoinen toiminta on muuta kuin maataloutta.
Hakijana yhteisö tai usea henkilö yhdessä
Kun tuotantoa tai toimintaa harjoitetaan yhdessä useamman luonnollisen henkilön toimesta tai yhteisömuodossa, vähintään yhden viljelijän, yhtiömiehen, jäsenen tai osakkaan on oltava ikäedellytykset täyttävä luonnollinen henkilö, joka itse harjoittaa maa- tai puutarhataloutta.
Maatila ja pellon hallinta
Tuen hakijalla pitää olla hallinnassaan vähintään 5 tukikelpoista (luonnonhaittakorvauksessa korvauskelpoista) peltohehtaaria. Jos hakijalla ei ole lainkaan tukikelpoisia peltohehtaareita, tilan pinta-alana käytetään viljelykseen soveltuvaa peltoalaa.
Hakijan hallinnassa oleva pelto on ilmoitettava sähköisesti tai vuoden 2017 tukihakemuksen kasvulohkolomakkeella 102B viimeistään 15.6.2017 siitä riippumatta, haetaanko peltoalalle tukia vai ei.
Tuen myöntämisen edellytyksiä arvioitaessa voidaan käyttää laskennallisena peltopinta-alana viittä hehtaaria, jos:
a) hakijalle on vuonna 2007 myönnetty poikkeuslupa peltoalavaatimuksesta tai
b) kyseessä on tilanne, jossa vuonna 2007 usea luonnollinen henkilö on harjoittanut tuotantoa tai toimintaa
yhdessä tai yhteisömuodossa ja vähintään yksi viljelijä, yhtiömies, jäsen tai osakas on täyttänyt kolmen
hehtaarin peltoalavaatimuksen ja pelto on ilmoitettu kyseisen vuoden tukihakemuksessa.
Eläintiheyttä laskettaessa voidaan ottaa huomioon yhteisömuotoisessa yrityksessä määräysvaltaa käyttävän hakijan hallinnassa oleva tukikelpoisten peltohehtaarien ala.
Rekisteröityminen eläintenpitäjäksi
Sinun tulee olla rekisteröitynyt eläintenpitäjäksi Eviran eläintenpitäjärekisteriin nautaeläinten, sikojen, siipikarjan, lampaiden ja/tai vuohien osalta. Rekisteröidy eläintenpitäjäksi ennen eläintenpidon aloittamista sen kunnan maaseutuelinkeinoviranomaisen kautta, missä maatilasi talouskeskus sijaitsee tai missä asuinpaikkasi on. Tee rekisteröityminen Eviran lomakkeilla.
Eläinrekisterit
Tee eläimiä koskevat ilmoitukset eläinrekistereihin oikein ja ajallaan. Pidä eläinten tiedot rekistereissä aina ajan tasalla. Puutteelliset tai virheelliset rekisteritiedot vaikuttavat myönnettäviin tukiin.
Merkitse eläimet Eviran ohjeiden mukaan. Naudoilla, lampailla ja vuohilla on oltava korvamerkit.
Rekisteröi tukihakemuksen kohteena olevat eläimet aina sille tilatunnukselle, mitä käytät, kun haet eläimistä tukia.
Kun lopetat tukivuoden aikana kotieläintuotannon harjoittamisen, Ilmoita asiasta Eviran lomakkeilla myös eläintenpitäjärekisteriin sekä nauta-, sika- ja/tai lammas- ja vuohirekisteriin.
Eläinluettelot
Pidä ajan tasalla olevaa kirjanpitoa (eläinluetteloa) tilan eläinmääristä, eläinmäärissä tapahtuneista lisäyksistä (syntymät, ostot) ja vähennyksistä (eloon myynnit, teuraaksi myynnit, kuolemat) sekä siipikarjalla myös siirtymistä ikäryhmästä toiseen.
Kirjanpitovaatimus koskee tuen eläintiheyslaskennassa huomioitavia eläinlajeja. Tukea myönnetään vain eläimistä ja eläintiheyteen lasketaan vain eläimet, joista olet pitänyt kirjaa tai kirjapitosi perusteella voidaan luotettavasti selvittää tukikelpoisten tai eläintiheydessä huomioitavien eläinten määrääsi tuen määräytymisajankohtana.
Tarkempia eri eläinlajien (pois lukien hevonen) eläinluetteloista saat Eviran merkitsemis- ja rekisteröintioppaista. Virallinen eläinluettelo on esim. ajantasainen eläinrekisteristä tulostettu tai ko. rekisterin asiakaspalvelusta tilattu eläinluettelo.
Asiakirjojen säilytys
Säilytä tukien hakemiseen liittyvät sellaiset alkuperäiset asiakirjat, joita ei toimiteta tuen myöntävälle viranomaiselle tukihakemuksen liitteenä hakuvuoden ja sitä seuraavien neljän kalenterivuoden ajan. Tällaisia asiakirjoja ovat kirjanpitoon liittyvät eläinluettelot, eläinten vuokrasopimukset, valtakirjat, osto- ja myyntikuitit ym. tositteet.
Tavanomainen tuotantotapa
Kotieläintukien maksamisen edellytyksenä on, että harjoitat tilallasi kotieläintaloutta kullekin tuen perusteena olevalle eläinlajille tavanomaisen tuotantotavan mukaisesti. Jos valvonnassa todetaan, että et ole harjoittanut kotieläintaloutta tavanomaisen tuotantotavan mukaisesti, sinulle ei kyseisen eläinlajin osalta myönnetä tukea.
Eläinsuojelu
Huolehdi eläinten hyvinvoinnista eläinsuojelusäännösten mukaisesti.
Jos tilavalvonnan yhteydessä havaitaan, että et ole hoitanut tai kohdellut eläimiä eläinsuojelulain tai sen nojalla annettujen säännösten tai määräysten mukaisesti, havainnosta ilmoitetaan välittömästi kunnan eläinlääkärille, terveystarkastajalle ja/tai poliisille.
Tukihallinto laskee hakijan tilan tuen eläintiheyden eläinrekistereistä saatujen ja hallinnolle ilmoitettujen eläinmäärien perusteella. Eläinsuojelurikkomus- ja eläinsuojelurikostapauksessa tukihallinto ei huomioi teon kohteena olevan eläinlajin tai eläinlajien eläinmääriä seuraavasti:
– Eläintiheyden laskennassa ei oteta huomioon eläinlajin eläinmäärää tai eläinlajien eläinmääriä, kun syyteharkinta on aloitettu.
– Jos hakija tai hänen perheyrityksensä jäsen on tuomittu eläinsuojelurikoksesta, törkeästä eläinsuojelurikoksesta, lievästä eläinsuojelurikoksesta tai eläinsuojelurikkomuksesta sekä määrätty eläintenpitokieltoon, eläintiheyden laskennassa ei oteta huomioon eläinlajin eläinmäärää tai eläinlajien eläinmääriä eläinsuojelurikoksen tai -rikkomuksen tekovuodelta.
– Eläintiheyden laskennassa ei oteta huomioon eläinlajin eläinmäärää tai eläinlajien eläinmääriä myöskään tekovuoden ja lainvoimaisen tuomion antamisen väliseltä ajalta ja eläintenpitokieltoajalta.
Mikäli tukea on ehditty maksaa rikoksen tekovuodelta ja/tai tekovuoden ja lainvoimaisen tuomion antamisen väliseltä ajalta (sekä mahdollisesti myös eläintenpitokieltoajalta) ja tuen eläintiheyden laskennassa on huomioitu eläinmääriä, joita laskennassa ei olisi saanut huomioida, em. ajalta maksetut peritään tuet takaisin.
Tuki voidaan myöntää tai tukea ei tarvitse periä takaisin, jos tilan eläintiheys on riittävä ilman, että eläintiheyden laskennassa huomioidaan sellaisten eläinlajien eläinmääriä, mitä laskennassa ei saa huomioida.
Kielletyt tai laittomasti hallussa pidetyt aineet
Eläintesi kasvattamisessa tai lihottamisessa ei saa käyttää EY:n eläinlääkintäalan säädösten tarkoittamia kasvuun vaikuttavia aineita eikä hallussasi myöskään saa olla em. aineita muutoin kuin sellaisessa tapauksessa, että eläinlääkäri on määrännyt niitä eläinten hoitoa varten. Kielletyistä aineista on säädetty eräiden lääkeaineiden käytön kieltämisestä eläimille annetussa valtioneuvoston asetuksessa 1054/2014.
Sika-ja siipikarjatalouden tuotannosta irrotettu tuki- vuoden 2017 hakuohje24.2.2017