Voit hakea kansallista tukea kotieläimistä sen mukaan, millä tukialueella maatilasi talouskeskus sijaitsee. Tukialueella AB voit hakea sika- ja siipikarjatalouden tuotannosta irrotettua tukea ja tukialueella C pohjoista kotieläintukea sekä sika- ja siipikarjatalouden tuotannosta irrotettua tukea.
Voit hakea tukea hallinnassasi tai perheenjäsenesi hallinnassa olevista tukikelpoisista eläimistä niiden lukumäärän ja sika- ja siipikarjatalouden tuotannosta irrotetussa tuessa vahvistetun tilakohtaisen viitemäärän perusteella.
Eläinyksikkökohtaista tukea eli ey-tukea (euroa/ey) voit hakea C-tukialueella:
- emolehmistä ja emolehmähiehoista,
- sonneista ja häristä,
- uuhista,
- kutuista,
- hevosista ja
- vuonna 2015 teurastetuista hiehoista.
Eläinkohtaista tukea (euroa/teurastettu eläin) voit hakea tukialueilla C3 ja C4 kasvatetuista, vuonna 2015 teurastetuista sonneista ja häristä.
Tilakohtaisen viitemäärän mukaista sika- ja siipikarjatalouden tuotannosta irrotettua tukea voit hakea koko maassa.
Kansallisissa kotieläintuissa on kaksi hakukertaa: ennakon haku ja lopullisen tuen haku. Voit hakea ennakkoa viimeistään 23.3.2015 ja lopullista tukea, josta on vähennetty jo sinulle mahdollisesti maksettu ennakko, viimeistään 12.5.2015 päätukihaun yhteydessä. Ennakon hakeminen on vapaaehtoista.
Ennakon hakeminen sähköisesti
Voit hakea kansallisten kotieläintukien ennakkoa sähköisesti Vipu-palvelussa viimeistään 23.3.2015. Sähköinen haku on tuolloin avoinna klo 23.59 asti. Oman yhteistoiminta-alueesi maaseutuelinkeinoviranomainen neuvoo sinua Vipu-palvelun käytössä ja ennakon hakuun liittyvissä kysymyksissä.
Täytä ja palauta ennen ennakon hakemuksen täyttämistä sähköinen osallistumisilmoitus nautojen, uuhien ja/tai kuttujen pohjoisen tuen järjestelmiin. Et voi täyttää ennakon hakemusta em. eläinten osalta, ellei sinulla ole osallistumisilmoitus voimassa.
Huom! Jos käytät ennakon haussa arvioitua eläinmäärää, lue tästä luvusta kohdat Ennakon määräytyminen eläinten lukumäärän perusteella ja Selvityksen antaminen tuotannon aloittamisesta tai laajentamisesta.
Ennakon hakeminen paperilomakkeella 139
Palauta lomake 139 on viimeistään 23.3.2015 maatilasi talouskeskuksen sijaintikunnan maaseutuelinkeinoviranomaiselle. Jos tilallasi ei ole talouskeskusta, palauta hakemus sen kunnan maaseutuelinkeinoviranomaiselle, jonka alueella pääosa tilasi pelloista sijaitsee.
Palauta hakemuksesi kunnan maaseutuelinkeinoviranomaiselle suoraan tai postitse. Postitse saapunut hakemus katsotaan oikeaan aikaan palautetuksi, jos hakemuksen sisältävä postilähetys on leimattu postissa viimeistään viimeisenä hakupäivänä 23.3.2015 maatilan sijaintikunnan maaseutuelinkeinoviranomaiselle osoitettuna. Myöhästyneenä, eli 23.3.2015 jälkeen, palautettu hakemus hylätään.
Jos sinulla on nautoja, uuhia tai kuttuja, niin palauta ennakkoa hakiessasi myös osallistumisilmoitus (lomake 184) nautojen, uuhien ja/tai kuttujen kansallisiin tukijärjestelmiin!
Hakuohjeet ja lomake 139
Saat kansallisten kotieläintukien hakuohjeet sekä lomakkeet 139 ja 184 internetistä Suomi.fi–palvelusta hakusanalla ”mavi+lomakenro” (esim. mavi139, mavi184) sekä tarvittaessa kunnan maaseutuelinkeinoviranomaiselta.
Ennakon hakemuksen täyttö
Kohdat 2A. ja 2B.
2A. Sika- ja siipikarjatalouden tuotannosta irrotettu tuki
Rastita ruutu kohdassa 2A, kun haet sika- ja siipikarjatalouden tuotannosta irrotetun tuen ennakkoa.
2B. Ennakon haku eläinten lukumäärän perusteella
Jos haet eläimistä ennakkoa vuoden 2014 tuen maksun perusteeksi hyväksytyn eläinmäärän perusteella, merkitse ko. eläinryhmän kohdalle rasti sarakkeessa a) ”V. 2014 tuen maksun perusteeksi hyväksytty eläinmäärä”.
Ennakon määräytymisperusteena olevassa, vuoden 2014 tuen maksun perusteeksi hyväksytyssä eläinmäärässä otetaan huomioon eläinyksikkötukia koskeva rajoite, josta kerrotaan tarkemmin luvussa 14.
Jos haet ennakkoa arvioimasi eläinmäärän perusteella, ilmoita kyseisen eläinryhmän kohdalla sarakkeessa b) syy, miksi haluat ennakon arvioidun eläinmäärän perusteella. Rastita joko ruutu ”Tuotanto aloitettu”, ”Tuotanto laajenee” tai ”Tuotanto alenee” sekä ilmoita lisäksi sarakkeessa c) ko. eläinryhmän arvioitu eläinmäärä.
Ennakon määräytyminen eläinten lukumäärän perusteella
- Jos harjoitat jonkin eläinryhmän tuotantoa entisessä laajuudessa tai jos vuoden 2015 kotieläintuen perusteena oleva eläinmäärä ei ole merkittävästi kasvanut, käytä kyseisen eläinryhmän ennakon määräytymisen perusteena eläinmäärää, jonka perusteella vuoden 2014 kansallinen kotieläintuki on maksettu.
- Jos jonkin eläinryhmän vuoden 2015 eläinmäärä tulee olemaan pienempi kuin vuoden 2014 tuen maksun perusteeksi hyväksytty eläinmäärä, kyseisen eläinryhmän tuen ennakko määräytyy arvioimasi eläinmäärän perusteella.
- Jos olet aloittanut jonkin eläinryhmän tuotannon vuoden 2014 tukihaun (30.4.2014) jälkeen tai jos kotieläintuotantosi vuonna 2015 laajenee merkittävästi, tuen ennakko määräytyy kyseisen eläinryhmän osalta arvioimasi eläinmäärän perusteella.
- Tuotannon laajeneminen on merkittävää, jos vuoden 2015 kotieläintuen perusteena oleva eläinmäärä on vähintään kolmasosan suurempi kuin vuoden 2014 tuen maksun perusteeksi hyväksytty eläinmäärä.
- Huom! Aloittaville ja laajentaville sika- ja siipikarjatiloille ei myönnetä uusia sika- ja siipikarjatalouden tuotannosta irrotetun tuen viitemääriä lukuun ottamatta tämän ohjeen luvun 11 tapauksia.
Selvityksen antaminen tuotannon aloittamisesta tai laajentamisesta
Jos olet aloittanut kotieläintuotannon tai laajentanut tuotantoasi merkittävästi, toimita hakemuksen liitteenä kunnan maaseutuelinkenoviranomaiselle selvitys, jonka perusteella kunnan maaseutuelinkeinoviranomainen voi varmistua siitä, että harjoitat tuotantoasi haetussa laajuudessa.
Osoita tuotannon aloittaminen ja merkittävä laajentaminen rakennussuunnitelmalla, eläinkannan lisäämiseksi tehdyllä suunnitelmalla, eläinten hankkimista koskevalla sopimuksella tai muulla kunnan maaseutuelinkeinoviranomaisen hyväksymällä tavalla.
- Jos haet kuttutuen ennakkoa arvioidun, merkittävästi laajentuneen tuotannon perusteella, toimita selvityksen lisäksi hakemuksen liitteenä arvio ajanjaksona 1.1.- 31.12.2015 tuotettavasta, tuen määräytymisen perusteeksi hyväksyttävästä maitomäärästä (ks. luku 10). Kuttutuen ennakko määräytyy arvioimasi kuttumäärän perusteella, jos arvioimasi maitomäärä kuttua kohti on vähintään 400 litraa. Jos arvioimasi maitomäärä on alle 400 litraa kuttua kohti, ennakko määräytyy sen kuttumäärän perusteella, joka saadaan jakamalla arvioitu maitomäärä 400:lla.
Jos kunnan maaseutuelinkeinoviranomainen ei toimittamasi selvityksen perusteella tule vakuuttuneeksi siitä, että aiot harjoittaa tuotantoasi hakemassasi laajuudessa, maaseutuelinkeinoviranomainen voi jättää ennakon kokonaan tai osittain maksamatta.
Kohta 3. Hakijan edellytykset
Jos olet luonnollinen henkilö, rastita sopivat vaihtoehdot. Sinun ei tarvitse ilmoittaa puolisosi tietoja, jos täytät itse ikävaatimuksen.
Jos ennakon hakijana on yhteisö, joka ei kuulu ikävaatimuksen piiriin, rastita ylempi vaihtoehto. Jos ennakon hakijana on yhteisö, joka kuuluu ikävaatimuksen piiriin, rastita alempi vaihtoehto ja ilmoita ikävaatimuksen täyttävän henkilön tiedot. Ks. luku 4.
Kohta 4. Pellon hallinta
Jos sinulla tulee olemaan hallinnassasi kasvukauden 2015 vähintään viisi hehtaaria viljelykseen soveltuvaa peltoa (ks. luku 2), merkitse rasti ruutuun A.
Jos sinulla ei todennäköisesti tule olemaan vaadittavaa peltoalaa hallinnassasi viimeistään 15.6.2015, voit hakea Maaseutuvirastosta (Mavi) poikkeuslupaa peltoalavaatimuksesta. Merkitse tällöin rasti ruutuun B. Lisätietoja poikkeusluvasta kerrotaan luvussa 15.
Joko ruudussa A tai B on ehdottomasti oltava rasti. Mikäli rasti puuttuu, ennakkoa ei makseta!
Lopullisen tuen hakeminen
Hae lopullinen kansallinen kotieläintuki sähköisesti tai paperilomakkeilla viimeistään 12.5.2015. Et voi hakea kansallista kotieläintukea sähköisesti myöhässä. Tuen hakuajan päättymisen jälkeen voit hakea tukea myöhässä vain paperilomakkeilla. Huom! Vaikka paperilomakkeilla viimeiseksi palautuspäiväksi on ilmoitettu 30.4.2015, voit palauttaa lomakkeita 12.5.2015 asti ilman myöhästymispäiviä.
Taulukoissa 1-3 ovat yhteenvedot vuoden 2015 kotieläintukien hakemisessa käytettävistä lomakkeista, hakuajoista, tuen määräytymisperusteista ja lopullisen tuen arvioidusta maksuajankohdasta eri eläinryhmillä ja -tuilla.
Taulukko 1. Nautojen pohjoiset kotieläintuet vuonna 2015
1) Emolehmähiehoilla on kaksi ikäryhmää: 8-24 kk (0,6 ey) ja yli 24 kk (1 ey).
2) Sonneilla ja härillä on kaksi ikäryhmää: 6-24 kk (0,6 ey) ja yli 24 kk (1 ey).
Taulukko 2. Uuhien ja kuttujen pohjoiset kotieläintuet vuonna 2015
Taulukko 3. Hevosten pohjoinen kotieläintuki sekä sika- ja siipikarjatalouden tuki vuonna 2015
3) Taulukoissa 1-3 mainittujen kansallisten kotieläintukien hakulomakkeiden nimet:
- 101C Hakemus hevosten kansallisesta kotieläintuesta vuonna 2015
- 184 Ilmoitus osallistumisesta/osallistumisen perumisesta nautarekisterin sekä lammas- ja vuohirekisterin perusteella määräytyviin EU:n ja kansallisiin tukijärjestelmiin
- 410 Selvitys kutun maidon käytöstä
- 461 Eläinmääräilmoitus
Vuonna 2015 tekemäsi osallistuminen nautojen, uuhien ja kuttujen kansallisten kotieläintukien järjestelmiin on voimassa toistaiseksi (ellet ilmoita tuotannon lopettamisesta ja peru osallistumistasi tai sinua ei suljeta tukijärjestelmän ulkopuolelle), joten sinun ei tarvitse jatkossa ilmoittaa osallistumistasi vuosittain.
Sinun on mahdollista perua osallistumisesi Vipu-palvelussa tai lomakkeella 184. Ennen 9.6.2015 tekemäsi peruminen kohdistuu tukivuoteen 2015 ja 9.6.2015 sekä sen jälkeen tekemäsi peruminen kohdistuu tukivuoteen 2016. 1.1.–31.12.2016 välisenä aikana tekemäsi peruminen kohdistuu tukivuoteen 2017.
Esim. 1. Viljelijä palauttaa kuntaan 28.11.2015 lomakkeen 184 ja peruu sillä nautojen pohjoiset tuet. Peruminen kohdistuu tällöin tukivuoteen 2016. Viljelijälle voidaan myöntää hänelle nautarekisterin tietojen perusteella kertynyt ey-tuki ja teurastuki vuonna 2015, jos tukiehdot muuten täyttyvät.
Kotieläintuotannon lopettamisesta on kerrottu tarkemmin luvussa 6.
Muut vaadittavat lomakkeet
Toimita taulukoissa 1-3 mainittujen lomakkeiden lisäksi kunnan maaseutuelinkeinoviranomaiselle päätukihaussa viimeistään 12.5.2015 joko sähköisesti tai paperilla seuraavat lomakkeet:
- 102B Tukihakemuksen kasvulohkolomake 2015 ja tarvittaessa:
- 101A Maatilalomake 2015,
- 101D Maatilan osalliset,
- 102A Tukihakemuksen peruslohkolomake 2015,
- 102C Peruslohkojen muutoslomake 2015,
- 468 Ilmoitus karitsointipoikkeuksen käytöstä vuonna 2015 sekä
- viimeistään 15.6.2015 lomake 117 Ilmoitus kylvöalojen muutoksesta 2015 .
Jos sinulla ei ole hallinnassasi maatalousmaata, palauta kuntaan sähköisesti tai paperisena ennakon hakemuksen – tai jos et hae ennakkoa, lopullisen tuen hakemuksen – lisäksi lomake 101A ja tarvittaessa lomake 101D sekä Maviin peltoalavaatimukseen liittyvä poikkeuslupahakemus (luku 15).
Palauta tarvittaessa kunnan maaseutuelinkeinoviranomaiselle tai Elintarviketurvallisuusvirastoon myös muita kotieläintukiin liittyviä lomakkeita:
A) Mavin lomakkeet internetistä Suomi.fi-palvelusta hakusanalla ”mavi+lomakenumero” (esim. mavi462)
- Nauta-, lammas- ja vuohitilan koko tilan hallinnan siirrossa 462 Osallistumisilmoitus nautarekisterin sekä lammas- ja vuohirekisterin perusteella määräytyviin EU:n ja kansallisiin tukijärjestelmiin koko tilan hallinnan siirrossa
B) Elintarviketurvallisuusviraston (= Eviran) lomakkeet internetistä:
- rekisteröityminen eläintenpitäjäksi ja
- eri eläinlajien ilmoituslomakkeet.
Tukihakemuksen myöhästyminen
Kansallisissa kotieläintuissa noudatetaan 25 kalenteripäivän myöhästymissääntöä. Hakemuksesi myöhästyessä 1–25 kalenteripäivää tukikelpoisten eläinten lukumäärää alennetaan yhdellä prosentilla myöhästynyttä työpäivää kohti. Jos hakemuksesi myöhästyy yli 25 kalenteripäivää muun syyn kuin hyväksyttävästi todistetun ylivoimaisen esteen (ks. Hakuopas 2015) takia, hakemuksessa ilmoitettujen eläinten lukumäärä alennetaan nollaksi (= tukea ei makseta). Kalenteripäiviin luetaan mukaan sekä arki- että pyhäpäivät, työpäiviin arkipäivät.
Sähköisen osallistumisilmoituksen tai lomakkeen 184 Ilmoitus osallistumisesta/osallistumisen perumisesta nautarekisterin sekä lammas- ja vuohirekisterin perusteella määräytyviin EU:n ja kansallisiin tukijärjestelmiin myöhästyminen alentaa sen vuoden tukea, jona osallistumisilmoitus on palautettu myöhästyneenä.
Pääsääntöisesti liitteiden palauttaminen myöhässä ei aiheuta hakemuksen myöhästymistä. Kansallista kotieläintukea ei kuitenkaan myönnetä ennen kuin palautat vaaditut liitteet.
Jos tarvittava liite ja/tai lomake puuttuu, kunnan maaseutuelinkeinoviranomainen asettaa liitteen ja/tai lomakkeen toimittamiselle määräajan. Jos et palauta liitettä ja/tai lomaketta kuntaan asetetussa määräajassa, kunnan maaseutuelinkeinoviranomainen tekee päätöksen tuen myöntämisestä ilman niitä.
Hakemuksen täydentäminen
Voit täydentää hakemustasi hakuaikana ja 25 kalenteripäivän kuluessa hakuajan päättymisestä perumalla alkuperäisen hakemuksen ja toimittamalla uuden hakemuksen maaseutuelinkeinoviranomaiselle. Jos täydentämisesi tapahtuu 25 kalenteripäivän aikana hakuajan päättymisestä, hakemuksen myöhästymisestä johtuen tukikelpoisten eläinten lukumäärää alennetaan yhdellä prosentilla myöhästynyttä työpäivää kohti. Jos sinulle on ilmoitettu hakemuksessa havaitusta sääntöjenvastaisuudesta, tulevasta valvonnan tila- tai ristiintarkastuksesta tai muusta hallinnollisesta tarkastuksesta, et voi täydentää tai muuttaa hakemuksen sääntöjenvastaisia osia.
Kansalliset kotieläintuet - vuoden 2015 hakuohjeetSika- ja siipikarjatalouden Etelä-Suomen tuki, pohjoinen kotieläintuki, sika- ja siipikarjatalouden pohjoinen tuki sekä sikatalouden kriisituki16.2.2015