Sikatalouden kriisitukea voidaan myöntää koko maassa muuna kansallisena tukena sikataloutta harjoittaville hakijoille.
Tuen hakeminen
Hae kriisitukea lomakkeella 460 Hakemus sikatalouden kriisituesta. Saat lomakkeen internetistä Suomi.fi -palvelusta hakusanalla mavi460 sekä tarvittaessa kunnan maaseutuelinkeinoviranomaiselta.
Rastita lomakkeen kohdassa 2. oikea eläinmääräluokka tai oikeat eläinmääräluokat. Voit valita enintään kaksi eläinmääräluokkaa. Täytä myös aiempaa de minimis -tukea ja aiempia verovuosia koskevat tiedot. Palauta lomake 460 viimeistään 23.3.2015 maatilasi talouskeskuksen sijaintikunnan maaseutuelinkeinoviranomaiselle. Myöhästyneenä, eli 23.3.2015 jälkeen, palautettu hakemus hylätään.
Tuen määräytyminen
Kriisitukea voidaan myöntää sinulle, jos sinulla on ollut 1.9.2014, 1.10.2014, 1.11.2014 ja 1.12.2014 hallinnassasi keskimäärin taulukossa 7 esitetyt eläinmäärät. Laskennassa otetaan huomioon viimeistään laskentaan otetun pidetyn kirjan mukaisen kalenterikuukauden ensimmäisenä päivänä vähintään kahdeksan kuukauden ikäinen emakoksi tarkoitettu sika (= emakko) sekä 3–8 kuukauden ikäinen muu sika (= lihasika), ei kuitenkaan villisika eikä lemmikkieläimenä pidettävä minisika. Tilana pidetään toiminnallisesti ja taloudellisesti itsenäisen maatilan tunnusmerkeistä annetussa valtioneuvoston asetuksessa säädetyt edellytykset täyttävää tilaa.
Taulukko 7. Sikatalouden kriisituen eläinmääräluokat
Myöntäminen ja maksaminen
Kriisitukea voidaan myöntää sinulle enintään sen eläinmäärän perusteella, mikä oli hallitsemiesi sikojen keskimääräinen lukumäärä sikarekisterissä 1.9.–1.12.2014. Tuki myönnetään vähämerkityksisenä tukena eli de minimis -tukena.
Tuen myöntämisen edellytyksenä on, että sinulle maatalousalalla myönnettyjen de minimis –tukien yhteismäärä ei ylitä verovuonna, jolloin de minimis –tuki myönnetään, sekä tätä edeltävänä kahtena verovuotena 15 000 euroa. Edellytyksenä on lisäksi, että kaikentyyppisten sinulle viitekaudella myönnettyjen de minimis –tukien yhteismäärä ei ylitä 200 000 euron enimmäismäärää. Lisätietoa de minimis -tuesta on kerrottu Hakuoppaan 2015 luvussa 19.
Jos taulukon 7 mukaan myönnettävä tuen määräsi ylittää 15 000 euroa, alennetaan maksettava tuen määrä enintään 15 000 euroon. Yhden tilan eläimet voidaan lukea vain yhden sellaisen hakijan hyväksi, joka on hallinnut tilaa koko tuen määräytymiskauden ajan.
Esim. 12. Hakija on hakenut sikatalouden kriisitukea emakoista eläinmääräluokassa 100,01–250,00 sekä lihasioista luokassa 1 000,01-2 000,00. Hakijalle myönnetään kriisitukea emakoista 2 500,00 ja lihasioista 5 500,00 eli yhteensä 8 000,00. Hakija ei ole verovuonna eikä kahtena aikaisempana verovuotena saanut maatalousalalle myönnettyjä de minimis -tukia eikä koskaan muuntyyppisiä de minimis -tukia, joten kriisituki voidaan myöntää hänelle täysimääräisenä.
Sikatalouden kriisitukea voidaan myöntää yhteensä enintään 3,7 miljoonaa euroa. Jos tukeen oikeutetun eläinmäärän perusteella laskettava tuen määrä ylittää enimmäismäärän, yksikkötukea alennetaan.
Sikatalouden kriisituki maksetaan vuoden 2015 aikana. Tarkempi maksuajankohta selviää myöhemmin.
Kansalliset kotieläintuet - vuoden 2015 hakuohjeetSika- ja siipikarjatalouden Etelä-Suomen tuki, pohjoinen kotieläintuki, sika- ja siipikarjatalouden pohjoinen tuki sekä sikatalouden kriisituki16.2.2015