Yleistä
Sinulla voi olla hallinnassasi samaan tuotantoyksikköön kuuluvaa peltoa kahden tai useamman kunnan alueella tai sekä saaristossa että mantereella. Kansallisten kotieläintukien tukitaso määräytyy tällaisessa tapauksessa sen mukaan, millä tukialueella tilasi talouskeskus sijaitsee.
Kansalliset kotieläintuet maksetaan kahdessa erässä: ennakko ja lopullinen tuki
Tukikelpoisten kotieläinten kansallinen kotieläintuki maksetaan eläinyksikkökohtaisena tukena (euroa/ey) lukuun ottamatta teurastetun sonnin ja härän tukea, joka on eläinkohtainen (euroa/teurastettu eläin) sekä sika- ja siipikarjatalouden tukea, joka perustuu tilakohtaiseen viitemäärään.
Vuonna 2015 naudoista, uuhista ja kutuista myönnetään ennakkoa 75 % ja hevosista 60 % tuen kokonaismäärästä. Sika- ja siipikarjatalouden tuotannosta irrotetun tuen ennakkoa myönnetään 75 % hakijan hallinnassa 1.3.2015 olevan viitemäärän perusteella lasketusta tuen määrästä. Tuotannosta irrotetun lopullisen tuen maksamiseksi viitemäärän on oltava hakijan hallinnassa 1.9.2015, joten mahdolliset viitemäärän hallinnansiirrot on tehtävä viimeistään 31.8.2015. Ennakko maksetaan arviolta huhtikuussa 2015.
Jos sinulle maksettavien kansallisten kotieläintukien ennakoiden yhteismäärä on alle 500 euroa, ennakkoa ei makseta ollenkaan ja tuki maksetaan yhdessä erässä (= lopullinen tuki).
Nautojen, uuhien, kuttujen ja hevosten pohjoisia kotieläintukia laskettaessa käytetään eläinyksikkökertoimia. Tukeen oikeuttava eläinyksikkömäärä saadaan kertomalla eläinryhmän eläinmäärä (kpl) taulukossa 5 mainituilla ey-kertoimilla.
Tuen maksun yleisiä rajoitteita:
- Tukea ei makseta, jos kansallisten kotieläintukien yhteismäärä hakijaa ja tukityyppiä kohti on alle 100 euroa.
- Euroopan komission päätöksen perusteella kotieläimistä maksettaville kansallisille tuille on asetettu enimmäismäärät. Pohjoisen kotieläintuen enimmäismäärä nautaeläimille, uuhille, kutuille ja hevosille on yhteensä 179 160 ey sekä 73,7 miljoonaa euroa. Sika- ja siipikarjatalouden tuen enimmäismäärä AB-alueella on 16 miljoonaa ja C-alueella 37 miljoonaa euroa. Jos hyväksyttävien hakemusten perusteella laskettava tuen määrä ylittää enimmäismäärät, kotieläintukea alennetaan.
Tuotantosidonnaiset pohjoiset kotieläintuet
Pohjoisten eläinyksikkötukien maksamiselle on rajoitteita, jotka koskevat emolehmien, emolehmähiehojen, sonnien, härkien, teurashiehojen, hevosten, uuhien ja kuttujen ey-tukea. Vuonna 2015 C1- ja C2-alueilla 700 ey:n, C2p-alueella 500 ey:n, C3-alueella 300 ey:n ja C4-alueella 225 ey:n ylittävältä osalta tukea ei makseta.
Eläinkohtaisista maksurajoitteista kerrotaan taulukoiden 1-3 kohdissa ”Huomioitavaa”.
Märehtijöiden ja hevosten eläinyksikkökertoimet
Taulukko 8. Nautojen, uuhien, kuttujen ja hevosten eläinyksikkökertoimet pohjoisissa kotieläintuissa.
Kotieläintukien tukitasot
Taulukko 9. Tukitasot vuonna 2015 enintään (naudat)
Taulukko 10. Tukitasot vuonna 2015 enintään (uuhet, kutut, hevoset, sika- ja siipikarjatalouden tuki)
1) C2p = C2 pohjoinen ja saaristo
Esim. 13. Tukialueella C2 sijaitsevan tilan uuhet ovat kerryttäneet yhteensä 14 610 tukikelpoisuuspäivää. Keskimääräinen uuhien lukumäärä on (14 610/365 = 40,03) eli 40,0 uuhta. Tilalla on vuonna 2014 syntynyt 41 karitsaa, joten kaikista 40 uuhesta voidaan myöntää tuki. Uuhituki lasketaan seuraavasti:
40 kpl x 0,2 ey/kpl = 8 ey → 8 ey x 369 €/ey = 2 952 €.
(Taulukon 8 mukaan 1 uuhi on 0,2 ey ja taulukon 10 mukaan C2-alueella uuhituki on 369 €/ey).
Perusteettomasti maksettu tuki
Tukea alennetaan tai se voidaan jättää myöntämättä, jos olet ryhtynyt jonkin eläinryhmän osalta sellaisiin järjestelyihin (esim. olet keinotekoisesti jakanut tuotantoa erillisten hakijoiden nimiin), joiden ilmeisenä tarkoituksena on tukiehtojen tai tukijärjestelmän tavoitteiden kiertäminen.
Jos sinulle on maksettu tukea perusteettomasti tai enemmän kuin mitä sinulle olisi voitu myöntää, tuen myöntänyt viranomainen voi päättää sinulta kuulemiskirjeellä pyytämänsä selvityksen saamisen jälkeen tuen takaisinperinnästä. Takaisinperittävälle määrälle on suoritettava vuotuista viivästyskorkoa, joka on seitsemän prosenttiyksikköä korkeampi kuin kulloinkin voimassa viitekorko. Korko lasketaan sen ajan perusteella, joka alkaa 60 päivää takaisinperintäpäätöksen tekemisajankohdasta ja päättyy saatavan suorittamisajankohtaan tai, jos saatava vähennetään myöhemmin maksettavasta erästä, vähennyksen tekemisajankohtaan.
Kansalliset kotieläintuet - vuoden 2015 hakuohjeetSika- ja siipikarjatalouden Etelä-Suomen tuki, pohjoinen kotieläintuki, sika- ja siipikarjatalouden pohjoinen tuki sekä sikatalouden kriisituki16.2.2015