Tutkimustiedon soveltaja rakastaa ratkaisuja

Uu­sien rat­kai­su­jen luo­mi­nen, ko­kei­le­mi­nen ja laa­du­kas ar­vi­oin­ti ovat jat­kos­sa­kin maa­seu­dun ke­hit­tä­mi­sen ja sitä tu­ke­van in­no­vaa­ti­o­toi­min­nan yti­mes­sä. Kaik­ki vai­heet edel­lyt­tä­vät vuo­ro­vai­ku­tus­ta eri tie­to­poh­jis­ta tu­le­vien toi­mi­joi­den vä­lil­lä. Tois­ten asi­an­tun­te­muk­sen ar­vos­ta­mi­nen, yh­tei­ses­ti ra­ken­net­tu ti­lan­ne­kuva ja rat­kai­su­kes­kei­nen työ­ote syn­nyt­tä­vät luot­ta­mus­ta. Vuo­ro­vai­ku­tus voi olla par­haim­mil­laan voi­maan­nut­ta­van ri­kas­ta­vaa tai epä­on­nis­tu­es­saan imeä luo­vuu­den voi­mat. Maa­seu­dun in­no­vaa­ti­o­toi­min­nan näkö­kul­mas­ta on kriit­ti­sen tär­ke­ää, että in­no­vaa­ti­o­pro­ses­sin eri vai­heil­le on ole­mas­sa hy­vin toi­mi­via foo­ru­mei­ta, nii­den va­paut­ta ei hal­lin­nol­li­ses­ti ta­pe­ta ja vuo­ro­vai­ku­tuk­sen joh­ta­mis­ta py­ri­tään ak­tii­vi­ses­ti ke­hit­tä­mään.

Esi­mer­kik­si Ru­ra­lia-ins­ti­tuu­tis­sa on ke­hi­tet­ty han­ke­suun­nit­te­lua ja to­teu­tus­ta tu­ke­vaa mal­lia ke­hit­tä­mi­sen ja tut­ki­mi­sen vuo­ro­vai­ku­tuk­ses­ta pöy­tä­me­ta­fo­ran kaut­ta (KET­TU). Kai­kis­sa ’pöy­dis­sä’ on omat pöy­tä­ta­vat ja tut­ki­mus­tie­don jat­ko­ja­los­ta­mi­nen rat­kai­suik­si edel­lyt­tää moni­puo­lis­ta ’kie­li­tai­toa’ sekä tut­ki­mus­tie­don kään­tä­jän ky­ky­jä! Han­ke­maa­il­maan pro­ses­si kiin­nit­tyy eri­lail­la pro­fi­loi­tu­nei­den ra­hoi­tus­ka­na­vien kaut­ta.

Maa­seu­tuun koh­dis­tu­vaa tut­ki­mus­ta te­ke­vien tut­ki­joi­den ja ke­hit­tä­jien vä­lil­le ei ole syn­ty­nyt riit­tä­väs­ti ai­to­ja ”stra­te­gi­sia kump­pa­nuuk­sia”. Tämä joh­tuu ai­na­kin osit­tain sii­tä, että vie­lä­kin puut­tuu koh­taa­mis­pin­to­ja tai foo­ru­mei­ta, jois­sa ruo­hon­juu­ri­ta­sol­la tut­ki­mus­ta te­ke­vät ja tu­lok­sia hyö­dyn­tä­vät maa­seu­tu­y­rit­tä­jät ja -ke­hit­tä­jät pa­neu­tu­vat tois­ten­sa te­ke­mi­siin ja näkö­kul­miin. ”Ih­mis­tie­teel­li­sen” maa­seu­tu­tut­ki­muk­sen ken­täl­lä tä­hän suun­taan on edet­ty mm. Maa­seu­tu­po­li­tii­kan neu­vos­ton eli MANE:n ja MUA-ta­paa­mis­ten muo­dos­sa. Niis­sä luo­tua in­no­vaa­ti­o­kult­tuu­ria pi­tää edel­leen vah­vis­taa ja le­vit­tää sin­nik­kääs­ti myös muil­le maa­seu­dun ke­hit­tä­mi­sen aree­noil­le.

”Ylä­ta­sol­la” pi­de­tään kii­tet­tä­väs­ti se­mi­naa­re­ja ja on myös ole­mas­sa mo­nen­lai­sia maa­seu­tu­foo­ru­mei­ta. Näi­den li­säk­si tar­vi­taan te­maat­ti­sia, työ­paja­tyyp­pi­siä ja tois­tu­via ta­paa­mi­sia, jois­sa käy­tän­nön tut­ki­jat ja tu­los­ten hyö­dyn­tä­jät (siis ei­vät or­ga­ni­saa­ti­oi­den edus­ta­jat tai ”po­mot”!) op­pi­vat ym­mär­tä­mään tois­ten­sa läh­tö­koh­tia ja tar­pei­ta. Tie­to­ai­neis­ton luo­vaa yh­dis­tä­mis­tä voi teh­dä ai­no­as­taan yh­teis­työs­sä.

Tut­ki­muk­sen näkö­kul­mas­ta tär­ke­ää on myös so­vel­ta­van tut­ki­muk­sen ar­vos­tuk­sen pa­ran­ta­mi­nen. Tut­ki­mus­ra­hoi­tuk­sen uu­dis­tus­ten (esim. stra­te­gi­nen neu­vos­to) ja myös Luon­non­vara­kes­kuk­sen taus­tal­la on aja­tus tut­ki­mus­ten tu­los­ten pa­rem­mas­ta hyö­dyn­net­tä­vyy­des­tä yh­teis­kun­nas­sa ja yri­tyk­sis­sä. Sa­maan ai­kaan tie­de­po­li­tii­kas­sa ko­ros­te­taan yhä enem­män kor­ke­a­ta­soi­sen ja kan­sain­vä­li­sen ”huip­pu­tut­ki­muk­sen” mer­ki­tys­tä (mm. jul­kai­su­foo­ru­min luo­ki­tuk­set). Täs­tä syn­ty­vää ris­ti­rii­tais­ta yh­tä­löä on usein vai­kea so­vit­taa tut­ki­joi­den yk­si­lö­ta­son te­ke­mi­seen. Kiin­nos­ta­vim­mat in­no­vaa­ti­ot kui­ten­kin syn­ty­vät eri tie­teen­a­lo­jen ra­joil­la tai epä­mää­räi­sil­lä väli­a­lu­eil­la. Niil­le an­tau­tu­mi­nen edel­lyt­tää tut­ki­jal­ta hy­vää itse­luot­ta­mus­ta, sil­lä aka­tee­mi­nen val­ta­vir­ta ei täl­lais­ta toi­min­taa aina muis­ta ar­vos­taa. Täy­tyy toi­voa, että esi­mer­kik­si yli­o­pis­to­jen tu­los­oh­jauk­ses­sa yh­teis­kun­nal­li­seen vai­kut­ta­vuu­teen saa­tai­siin vih­doin­kin kan­nus­ta­via ele­ment­te­jä.

On myös tun­nis­tet­tu tar­ve sel­kiyt­tää peli­sään­tö­jä ja avoi­muut­ta eri osa­puo­liin koh­dis­tet­tui­hin odo­tuk­siin. Se, että eri  osa­puo­let saa­vat olla kiin­nos­tu­nei­ta myös oman or­ga­ni­saa­ti­on ja ura­ke­hi­tyk­sen kan­nal­ta tär­keis­tä mi­tat­ta­vis­ta tu­lok­sis­ta (mm. tie­de­jul­kai­sut), on kes­tä­vän toi­min­nan edel­ly­tys. Ulko­puo­li­sen pro­jek­ti­ra­hoi­tuk­sen mer­ki­tys in­no­vaa­ti­o­toi­min­nan ge­ne­roin­nis­sa tu­lee jat­kos­sa­kin ole­maan tär­ke­ää. Maa­seu­dun ke­hit­tä­mis­tä tu­ke­va in­no­vaa­ti­o­toi­min­ta on yh­teis­kun­nal­lis­ta ’tuo­te­ke­hi­tys­tä’ ja maa­seu­tu­po­li­tii­kan psy­ko­lo­gi­nen omis­ta­juus in­no­vaa­ti­oi­hin on kes­keis­tä. Pro­jek­ti­ra­hoi­tuk­sen mer­ki­tys ko­ros­tuu eten­kin nyt, kun tut­ki­muk­sen pe­rus­ra­hoi­tus­ta ol­laan vä­hen­tä­mäs­sä kai­kis­sa or­ga­ni­saa­ti­ois­sa. Yhä use­am­min am­mat­ti­tut­ki­jat­kin ovat ny­kyi­sin ”yrit­tä­jiä”, joi­den on han­kit­ta­va palk­ka­ra­hoi­tuk­sen­sa kil­pail­lun ra­hoi­tuk­sen kaut­ta.

Luo­va ke­hit­tä­mi­nen on ti­lan­nes­pe­si­fiä. Pa­ras­kaan tut­ki­mus­tie­to ei vält­tä­mät­tä sel­lai­se­naan ole ’siir­ret­tä­vis­sä’, vaan se täy­tyy tul­ki­ta konk­reet­ti­ses­sa ke­hit­tä­mis­kon­teks­tis­sa. Par­hai­ten tätä tul­kin­taa teh­dään tie­don hyö­ty­käyt­tä­jien ja tut­ki­joi­den yh­teis­työ­nä. Nyky­ajan ’re­ne­sans­sia’ on­kin osa­ta syn­te­ti­soi­da moni­tie­teis­tä tut­ki­mus­tie­toa ko­ke­mus­pe­räi­seen tie­toon ja rie­haan­tua rat­kai­su­jen mah­dol­li­suuk­sis­ta. Ku­kaan ei osaa teh­dä sitä yk­sin ja sik­si täl­lai­si­a­kin pro­ses­se­ja on osat­ta­va joh­taa. Rat­kai­su­kes­kei­nen syn­tee­si­o­saa­mi­nen  ja tätä tu­ke­vien vuo­ro­vai­ku­tus­pro­ses­sien in­nos­ta­va joh­ta­mi­nen on suo­ma­lai­sen yh­teis­kun­nan ja myös maa­seu­dun ke­hit­tä­mi­sen koh­ta­lon­ky­sy­mys.

Sami Kur­ki

Sami Kur­ki