Alueilla on keskeinen rooli suomalaisessa innovaatiojärjestelmässä. Aiempien alue- ja osaamiskeskusohjelmien ja nykyisten strategisten huippuosaamisen keskittymien (SHOK) taustalla on alueellisten innovaatioiden ja vahvuuksien verkottaminen uuden elinkeinotoiminnan tueksi.
Innovaatiot, luovuus ja yrittäjyys liitetään usein kaupunkeihin, vaikka noin 43 % Suomen kaikista yrityksistä toimii maaseudulla. Maaseudun kehittämisen puitteet ja politiikkatoimet voidaan suunnitella keskitetysti, mutta varsinainen toiminta tapahtuu lähellä toimijoita ja toiminnan kohteita. Paikkaperustaisen kehittämisen reunaehdot vaihtelevat alueiden välillä, vaikka monet maaseudun ongelmat ovat samankaltaisia eri puolilla maata. Tutkimus- ja kehittämisosaaminen eli hyvien käytäntöjen leviäminen ei toimi tällä hetkellä parhaalla mahdollisella tavalla, koska projektiperustainen kehittämistoiminta pirstoo uudet innovaatiot hajalleen eri maakuntiin. Ongelmien ratkaisemiseksi löydetyt tapauskohtaiset innovaatiot eivät usein kohtaa.
Verkostoitumisen kautta syntyvät kumppanuudet ovat jo pitkään olleet maaseudun kehittämisen avainteema, jolla kehittämistyötä pyritään koordinoimaan. Alueellisen verkostoitumisen edistämisessä tulisi jatkossa painottaa ainakin seuraavia, toisiinsa kytkeytyviä näkökulmia.
Ensinnäkin tarvitaan integroivaa otetta maaseudun kehittämisen eri hierarkiatasojen verkottamiseksi. Vertikaalitasolla kyse on kylä- ja globaalitasolle – ja kuntatasolta EU – ulottuvista maaseudun kehittämisen rakenteista, joissa innovaatioiden tulisi liikkua molempiin suuntiin. Horisontaalinen taso tarkoittaa maaseudun kehittämisen kansallisen innovaatioverkoston luomista alueiden, kuten maakuntien, välillä. Parhaiden innovaatioiden ja hyvien käytäntöjen leviäminen usein pysähtyy toimijoiden välillä, koska vuorovaikutteiselle verkostoyhteistyölle ei ole selkeitä toimintamalleja. Esimerkiksi maakunnallisten maaseutuverkostojen välinen yhteistyö on tähän saakka ollut puutteellista tai ainakin näkymätöntä.
Toiseksi alueellisen verkostoitumisen ongelmana on usein toiminnan lyhytjänteisyys. Monissa maakunnissa alueellisia maaseutuverkostoja tai -foorumeita hoidetaan joko vapaaehtoisen yhdistystoiminnan tai määräaikaisten projektien kautta. Syntyneet innovaatiot ja hyvät käytännöt voivat kadota verkostotoimijoiden vaihtuessa. Kehittämistyö on kuitenkin pysyvää toimintaa, jossa perspektiivin tulee olla ohjelmakautta ja hankkeen kestoa pidempi. Askel oikeaan suuntaan olisi alueellisten verkostojen resurssien turvaaminen koko ohjelmakauden ajaksi.
Kolmanneksi keskeiset aluetason avaininnovaattorit tulisi verkottaa maaseudun kehittämistyön tueksi. Lähes kaikissa maakunnissa on korkeakouluja ja tutkimusyksikköjä, joissa on maaseutualan tarvitsemaa osaamista ja jotka myös osallistuvat maaseudun kehittämiseen. Toiminta ei kuitenkaan yleensä ole systemaattista vaan perustuu yksittäisiin projekteihin ja kumppanuuksiin. Tässä toimintamallissa on siten sama puute kuin edellä: innovaatioiden verkottamisen tulisi perustua nykyistä pitkäjänteisempään ajatteluun.
Neljänneksi temaattiset verkostot ovat tärkeä verkostoitumisen muoto. Maaseutuverkostotoiminnassa temaattisten verkostojen syntymistä ja hyvien käytäntöjen välittämistä on edistetty muun muassa temaattisten hanketreffien ja eri teemojen puitteissa järjestettyjen seminaarien ja työpajojen kautta. Temaattiset verkostot edistävät teeman parissa toimivien tahojen ja toimijoiden yhteistyötä ja hyvien käytäntöjen välittämistä. Yleensä teemoihin liittyvät toimijat ovat niitä, jotka ovat innokkaimpia verkoston jäseniä ja ovat valmiita edistämään verkostotoimintaa omalla työpanoksellaan. Kuitenkin temaattisia verkostoja tarvitaan vielä lisää ja tämä on syytä huomioida nykyisen ohjelmakauden maaseutuverkostotoiminnassa.
Soveltaja rakastaa ratkaisujaMaaseutuverkoston ensimmäinen innovaatioryhmä2.5.2016