Innovaatiot liittyvät rahoitukseen kahdessa mielessä. Ensinnäkin rahoituksen tulisi olla siinä muodossa, että se nostaa pintaan innovaatioita ja mahdollistaa niiden konkretisoitumisen. Toisaalta myös itse rahoittaminen kaipaa innovaatioita. Näihin molempiin liittyy tutkimuksen ja käytännön kehittämisen yhteistyötä.
Harva innovaatio saa alkunsa rahasta. Sen sijaan rahoitus on ratkaisevassa roolissa siinä, kääntyykö jokin idea käytännöksi. Innovaatioilla on usein hetki, jolloin niihin kaivataan nopeasti ja mahdollisimman pienellä hallinnollisella punnerruksella kokeilumahdollisuus. Maaseudun innovaatioherkkä toimija ei välttämättä päde lomakkeiden ja perusteellisten kirjallisten suunnitelmien parissa. Rahoitukselle olisi eduksi, ettei innovoija joutuisi sen vuoksi mukavuusalueensa ulkopuolelle.
Innovaatioasiassa pitää myös voida epäonnistua ilman, että saatua panostusta peritään takaisin tai mahdollisuus yrittää uudestaan menetetään. Jos kehittämisohjelman rahoittamista hankkeista mikään ei epäonnistu, tavoitetaso on asetettu liian vaatimattomasti. Ketterä rahoitus, jonka ei edes aina tarvitse olla kovin suuri, pitää innovaation hengissä ratkaisevilla alkumetreillä. Oikeaan osuva rahoitus on usein kiinni ajoituksesta.
Kriittisen alkutaipaleen jälkeen innovaation kohtalo maaseudulla on monessa tapauksessa vielä paljon sen varassa, miten innovatiivisesti itse rahoitus osaa toimia. Tällöin puhutaan liian harvoin esillä olevasta asiasta: rahoittajaosaamisesta. Onko rahoittajalla selvä kuva siitä, mihin käytettävissä olevilla resursseilla pyritään, mikä on tavoite? Ymmärtääkö rahoittaja, millaisilla teoilla kulloinkin (kehittämisohjelmassa) asetettuihin tavoitteisiin päästään? Ovatko rahoituskriteerit niin selviä, että hakija voi muuttaa omaa toimintaansa saamansa palautteen perusteella?
Maaseudun kehittämiseen on olemassa monenlaisia rahoituksia. Osassa on kiikarissa innovaatioita tukeva tai synnyttävä tutkimus, osa on suunnattu hyvinkin käytännönläheiseen toimintaan. Kollektiiviseen rahoittajaoppimiseemme liittyy se, että saamme eri välineet ketjutettua toisiinsa sujuvasti niin, että innovaatio etenee. Samalla liikkeelle saadaan isoja, vaikuttavia kokonaisuuksia, joissa on julkisen rahoituksen lisäksi yksityistä rahaa ja mahdollisesti myös kansalaisyhteiskunnan resursseja.
On sanottu, että euro on hyvä konsultti. Sanonnalla on rajansa, mutta rahoitusehtoja voidaan käyttää myös siihen, että tutkimus ja käytäntö alkavat ottaa uudenlaista asentoa yhdessä. Jollakin summalla voitaisiin kokeilla, miten luotaisiin uutta toimintakulttuuria. Erilaiset tiedon lajit – tutkimus, neuvonta, hallinto, käytännön yrittäjät ja tuotteiden tai palvelusten käyttäjät – muotoilisivat tasavertaisina kysymyksen ja ratkaisun siihen. Kaikkien panosta käytettäisiin koko ajan, ei vain ohjaus- ja sidosryhmätapaamisissa. Jo tutkimisen aikana vietäisiin kehitteillä oleva tuote asiakaspintaan ja otettaisiin lupaviranomaiset mukaan ratkomaan toiminnan ehtoja etukäteen. Sitä odotellessa!
Hilkka Vihinen
Soveltaja rakastaa ratkaisujaMaaseutuverkoston ensimmäinen innovaatioryhmä2.5.2016