Toisen maailmansodan jälkeen Suomen maataloudesta tuli tiivis osa valtiojohtoista sopimusjärjestelmää, ja elintarvikkeidemme jalostus ja kauppa ovat säilyneet voimakkaasti keskittyneinä vielä EU-jäsenyyden jälkeenkin. Ruuan tuotanto on kuitenkin säilyttänyt asemansa kotimaassa osin valtion ja EUn huoltovarmuutta takaavien tukien vuoksi, osin vahvan kotimaisen kysynnän ansiosta.
Jälkiteollisessa yhteiskunnassa, myös Suomessa, ruuankuluttajien asenteet muuttuvat huomattavasti siirryttäessä massatuotannosta marketteineen digitaaliajan netti- ja lähikauppaan. Maailman menestyvimmissä innovaatiokeskuksissa muun muassa Pohjois-Amerikassa on ollut jo pitkään havaittavaissa uusi ruokatrendi, joka korostaa luonnonmukaisuutta, pieniä ja lähellä sijaitsevia tuottajia, jalostajia ja myymälöitä. Yhdysvalloissa ei ole vuoden 2006 jälkeen valmistunut ainuttakaan uutta suurta ostoskeskusta. Vanhat markettikolossit rapistuvat tyhjillään tai ne on muutettu muuhun käyttöön. New Yorkin kaupunki, jossa päivittäin ruokitaan 12 miljoonaa ihmistä, ei ole sallinut rakentaa alueelleen ainuttakaan maan suurimman ruuanjakelijan Wal-Martin markettia. Ihmiset ruokitaan pienillä korttelikaupoilla ja ravintoloiden verkostolla. Luomuruuan myynti näissä maan tulevaisuutta rakentavissa miljoonakeskuksissa on kasvanut liki kolmannekseen kulutuksesta keskeisillä tuotesektoreilla .
Suomelle tämä kehitys avaa ensi kerran toisen maailmansodan jälkeen merkittävän kaupallisen edun ruuantuotannossa. Pohjoinen sijaintimme ja hyvät mahdollisuutemme kasvattaa luonnonmukaiset kriteerit täyttävää ravintoa antavat meille sekä tuotanto- että imagoedun moniin massatuottajiin nähden. Suomen maabrändi ryhmä 2010 asetti juuri tämän vuoksi maamme tavoitteeksi siirtää puolet ruuantuotannosta luomuun vuoteen 2030 mennessä. Kylmyys ja kaukainen sijaintimme tukevat terveydestään huolehtivien kuluttajien mielikuvaa puhtaasta ruuasta. Kasvava huoli ympäristöongelmien kasvusta korostaa ruuan tuottamista ilman energiaa kuluttavia ja vesistöjä rehevöittäviä kemikaaleja sekä luontoon ja ihmisiin päätyviä torjunta-aineita.
Kaikessa tuotannossa tällä vuosituhannella pyritään maksimoimaan laadun, suunnittelun ja imagon osuus lopputuotteen hinnassa ja vähentämään energian ja raaka-aineen osuutta. Ruuassa se tarkoittaa pienempiä eriä korkeampaa laatua, josta saa selvästi paremman hinnan kuin bulkkituotannosta.
Kansantaloudelle elintarvikkeiden viennin ja katteen parantaminen olisi erityisen tervetullutta. Vuoden 2013-14 tilastojen mukaan Suomen ruokasektorin viennin tase oli liki 3 miljardia euroa tappiollinen. Eli tuomme tuolla summalla enemmän ruokaa, rehuja ja maatalouden tuotantopanoksia kuin viemme. Ero on vain kasvanut huolimatta sekä alkutuotannon että jalostuksen ja kaupan voimakkaasta keskittymisestä suuriin yksiköihin. Maissa, joissa ruokavienti muodostaa huomattavan osa kansantuotteesta, laatu syntyy pienissä yksiköissä. Italian kylissä, Sveitsin vuorilla , Ranskan jokien varsilla, Saksan laaksoissa, pienissä juustoloissa, kyläteurastamoissa ja viinitiloilla luodaan se laatu, joilla näiden maiden elintarvikkeet saavuttavat maailmanmaineen.
Laadun käsite pitääkin arvioida meillä uudelleen. Hyvin maksava kuluttaja maailmalla toiveineen ja arvoineen pitää asettaa laadun rakentamisen keskiöön ja katsoa, mitä kilpailuetuja meiltä löytyy noiden tarpeiden tyydyttämiseen. Vanhakantainen etupiiriajattelu ja jäykkä keskittyminen vain ruuan hygieenisyyteen laatukriteerinä ajaa alan entistä syvempään byrokratiaan ja ahdinkoon, josta vain ulkomainen kemianteollisuus korjaa hyödyn.
Maatalous on 2000-luvulla edelleenkin merkittävä osa maaseudun toimeentuloa, mutta maaseutu pitää nähdä laajana palveluiden tuottajana. Uusi digitaalinen teknologia muuttaa periferia-ajattelua, ja nykyaikana osaaja voi työskennellä missä vain. Paitsi puhdasta ruokaa voimme myydä teknologiaa ja koulutusta sekä matkailu- ja terveyspalveluita. Clean tech ja kiertotalous sopivat erinomaisesti myös maaseudulle.
Nykyisten ennusteiden mukaan maaseutumme on kuitenkin autioitumassa ihmisten muuttaessa kaupunkeihin. Monin paikoin kiinteistöjen arvot haja-asutusalueilla ovat romahtamassa. Tämä kehitys voidaan pysäyttää, mutta se voidaan tehdä vain yrittäjyydellä ja asiakkaan tarpeiden asettamisella etusijalle. Kuluttajan ymmärtäminen on keskeinen keino luoda todellista vientiä maaseudun tuotteille ja palveluille ja pitää Suomi kauttaaltaan asuttuna. Julkinen sektori voi auttaa hyvien käytäntöjen soveltamisessa koko maahan.
Maatalous tarvitsee oman päivityksensä 2000-luvulle. Innovaatiot ruuan, tavaroiden ja palveluiden tuottamisessa ovat keskeinen työkalu. Koska kyseessä on ensisijassa luovan ajattelun kehittäminen, yhteisön ilmapiiri on ratkaisevassa asemassa. Osaajat viihtyvät suvaitsevassa ja positiivisessa ympäristössä, joten kehitystyön tulee alkaa jokaisesta maaseudun asukkaasta.
Osmo Rauhala
Lähteet:
Elintaviketeollisuusliitto: Elintavikkeiden tuonti ja vienti 1985-2013
New York Newsday 5.6.2014 ´´Mayor De Blasio: Walmart unwelcome to New York City´´
PBS NewsHour 28.11.2014 ´´Once temples of American commerce, indoormalls loose shoppers to e-stores`´ Paul Solman: ´´Not a single mall is built since 2006´
Business Insider 31.1.2014 ´´American shopping malls a dying a slow ugly death.`´Hayley Peterson
Soveltaja rakastaa ratkaisujaMaaseutuverkoston ensimmäinen innovaatioryhmä2.5.2016