Erota hankkeen tulot ja menot tuensaajan normaalista kirjanpidosta omalle kustannuspaikalleen tai omille tileilleen niin, että kirjanpidon ja tositteiden tarkastaminen on ilman vaikeuksia mahdollista.
Vaikka kustannusmalliksi olisi valittu flat rate, kirjaa kaikki hankkeen kulut hankkeen kustannuspaikalle tai tileille. Flat rate -osuudella katettavien kulujen tositteita ja pääkirjanotteita ei esitetä maksuhakemuksessa.
Hankkeen kirjanpito on aina osana tuensaajan kirjanpitoa. Jos tuensaajan kirjanpitojärjestelmä ei mahdollista kustannuspaikkojen käyttöä, hankkeelle perustetaan omat tilinsä hakijan kirjanpitoon.
Kirjanpito voidaan pitää joko kirjanpito-ohjelmalla tai perinteisellä kirjanpitokirjalla. Kirjanpidon tulee noudattaa kirjanpitolakia (1336/1997).
Jo hankkeen suunnitteluvaiheessa on hyödyllistä suunnitella yhdessä kirjanpitäjän kanssa hankkeen tilien ja kirjanpidon järjestämistä.
Suunnittele kehittämishankkeen tilikartta siten, että tulot ja menot voidaan esittää samalla tavalla kuin tukipäätöksessä oleva hyväksytty kustannusarvio. Lisäksi hanketta koskevat tilit on hyvä ryhmitellä tilikarttaan peräkkäin. Tämä helpottaa ja nopeuttaa maksuhakemuksen laatimista ja käsittelyä.
HUOMAA
Hankkeen kustannusten ja rahoituksen seurantaa ja maksuhakemusten laatimista ajatellen kannattaa kirjanpitoon hankkeelle avata oma kustannuspaikka.
Hankkeessa käytettäviä tilejä voi olla tilikartassa enemmän kuin hankesuunnitelmassa tai tukipäätöksessä olevia kustannuslajeja (palkkauskulut, vuokrat, matkakulut jne.).
ESIMERKKEJÄ
Matkakulut jaetaan kirjanpidossa kolmeksi eri tiliksi: matkustuskulut (km-korvaukset, juna, bussi- ja lentoliput yms.), majoituskulut ja päivärahat. Kilometrikorvaukset erotellaan yleensä omaksi tiliksi. Maksuhakemukseen nämä yhdistetään kohtaan ”Matkakulut”.
********************
Hankkeelle on valittu kustannusmalliksi kustannukset toteutuneiden kustannusten mukaan. Yksi tukipäätöksen kustannuslajeista on ”Muut kulut”. Tuensaaja haluaa seurata menoja tarkemmin. Kirjanpitoon perustetaan omat erilliset tilinsä toimistokuluille, puhelinkuluille ja ilmoituskuluille. Maksua hakiessa nämä lasketaan yhteen ja summa laitetaan hakemuksen kohtaan ”Muut kulut”.
Tee maksuhakemukseen liite, jossa kerrot, mitkä kirjanpitotilit on yhdistetty kuhunkin hakemuksen kululajiin. Kirjaa saadut tuet (kuntaraha, EU- ja valtion raha) ja tarvittaessa ulkopuolisen tahon maksamat yksityiset rahoitusosuudet omille tulotileilleen. Hankkeen talkootöitä ei viedä kirjanpitoon. Ne kirjataan erilliselle lomakkeelle, jonka saat rahoittajalta.
Niissä hankkeissa, joissa hanketukea siirretään toiselle toteuttajalle, koskee edellä mainittu kirjanpitovaatimus molempia.
HUOMIOITAVAA
Maksa hankemenot pankkitilin kautta, jotta säästyt erillisiltä selvityksiltä. Laskulle ostaminen ei aina ole mahdollista esimerkiksi pienten yhdistysten ollessa kyseessä.
Käteismaksun hyväksyminen edellyttää osoitusta, että kustannus on tuensaajan maksama. Pelkkä käteiskuitti ei siis riitä. Käteisostoa parempi vaihtoehto on käyttää yhdistyksen pankkikorttia tai jos sellaista ei ole, joku maksaa omalla pankkikortillaan ja laskuttaa yhdistystä.
ESIMERKKI
Yhdistyksen työntekijä ostaa omilla varoillaan yhdistykselle kopiopaperia. Hän tekee yhdistykselle laskun, johon liitetään alkuperäinen kassakuitti. Yhdistys maksaa laskun perusteella työntekijälle aiheutuneet kulut ja kirjaa laskun kirjanpitoonsa. Näin meno saadaan näkymään hankkeen kirjanpidossa ja hakijan tiliotteella hyväksyttävällä tavalla.
Kirjanpito investointihankkeessa
Kirjaa investointihankkeessa kustannukset ja saadut tuet pääsääntöisesti taseeseen samalle tilille. Perusta esimerkiksi kylätalon rakentamishankkeelle kirjanpitoon yksi tili, johon kirjaat kaikki rakentamisesta aiheutuneet kustannukset ja myös saadut tuet. Toimi samoin myös muiden investointien, kuten remontoinnin sekä kone- ja kalustohankintojen yhteydessä. Jos kyseessä on useamman rakennuksen rakentaminen tai remontointi, perusta kullekin rakennukselle oma tilinsä.
Hankkeelle ei tarvitse avata omaa pankkitiliä, mutta isommissa hankkeissa oman tilin käyttö helpottaa tulojen ja menojen seurantaa, koska tiliä käytetään pelkästään hankkeen rahavirtojen seurantaan.
Hanketoimijan käsikirja – hankkeen suunnittelu, hakeminen, toteuttaminen ja päättäminen24.8.2016