Pohjaveden kaikenlainen pilaaminen on kielletty ympäristönsuojelulailla (527/2014). Ympäristölle vaarallisten ja haitallisten aineiden päästäminen suoraan tai välillisesti pohjaveteen on kielletty valtioneuvoston asetuksella 1022/2006. Ympäristölle vaaralliset ja haitalliset aineet, joita ei saa päästää suoraan tai välillisesti pohjaveteen on lueteltu taulukossa 4. Viljelijän on oman tilansa osalta huolehdittava, ettei tilan toiminnasta aiheudu edellä mainitun asetuksen (1022/2006) liitteessä E mainittujen ympäristölle vaarallisten ja haitallisten aineiden suoria tai epäsuoria päästöjä pohjaveteen (esim. polttoaineista, voiteluaineista, kasvinsuojeluaineista). Huomioi vaatimus kaikella maatalousmaalla, myös niillä alueilla, jotka eivät sijaitse pohjavesialueella.
Huolehdi, ettei tilallasi ole esimerkiksi vuotavia kasvinsuojeluainesäiliöitä, öljysäiliöitä, jäteöljykanistereita tai –tynnyreitä, hylättyjä ajoneuvoja tai muita laitteita, joista voi aiheutua kasvinsuojeluaineiden tai hiilivetyjen suoria tai epäsuoria päästöjä pohjaveteen. Huolehdi myös, ettei kasvinsuojeluaineiden varastoinnista, säiliöiden täyttämisestä tai ruiskujen pesusta aiheudu suoria tai välillisiä päästöjä pohjaveteen. Huomioi vaatimukset kaikella maatalousmaalla, myös niillä alueilla, jotka eivät sijaitse pohjavesialueella.
Selvitä pohjavesialueen sijainti
Pohjavesialueiden käytön rajoitukset koskevat kaikkia viljelijöitä, joilla on maatalousmaata pohjavesialueella. Selvitä kunnan ympäristönsuojeluviranomaiselta sijaitseeko jokin lohkoistasi pohjavesialueella. Pohjavesialueiden rajaukset ovat kaikkien saatavilla myös Internetistä ympäristöhallinnon OIVA-palvelusta www.ymparisto.fi/oiva. Jos jokin lohko on pohjavesialueella vain osittain, tulee lohkon pohjavesialueella olevalla osalla noudattaa pohjavesialuetta koskevia rajoituksia. Tästä alueesta voi tehdä oman kasvulohkonsa. Huomaa, että kuntasi ympäristönsuojelumääräyksissä tai mahdollisessa tilan ympäristöluvassa tai muussa luvassa on voitu antaa tarkempia rajoituksia pohjavesialueen viljelystä, esimerkiksi lannan levityksestä, kuin mitä täydentävät ehdot edellyttävät. Eri kunnissa määräykset voivat olla erilaiset.
Käytä vain pohjavesialueella sallittuja kasvinsuojeluaineita
Noudata valmisteen myyntipäällystekstissä mainittua rajoitusta pohjavesien suojelemiseksi. Rajoituksissa on eroja eri valmisteilla. Ohessa on esimerkki erään valmisteen käyttöä rajoittavasta pohjavesilausekkeesta. Kasvinsuojeluaineille voi tulla uusia rajoituksia ensimmäisen hyväksymisen jälkeen, minkä vuoksi ajantasaiset tiedot on hyvä tarkistaa aina ennen käyttöä Tukesin ylläpitämästä kasvinsuojeluainerekisteristä (www.tukes.fi/kasvinsuojeluainerekisteri).
Kasvinsuojeluainerekisteristä voi tehdä haun pohjavesialueella sallituista valmisteista tai listata valmisteet, joilla on jokin käyttöä koskeva rajoitus pohjavesialueella. Valmisteen tarkempi pohjavesirajoitus löytyy rekisteristä valmisteen tiedoista sekä myyntipäällyksen tekstistä. Voimassa olevia rajoituksia voit tiedustella myös kunnan maaseutuelinkeinoviranomaiselta.
Esimerkki kasvinsuojeluaineen pohjavesialuelausekkeesta
Pohjavesirajoitus: Kasvinsuojeluaine tai sen hajoamistuote voi kulkeutua maassa, minkä vuoksi sitä ei saa käyttää tärkeillä tai muilla vedenhankinta-käyttöön soveltuvilla pohjavesialueilla (pohjavesialueluokat I ja II). Talousveden hankintaan käytettävien kaivojen ja lähteiden ympärille tulee jättää vähintään 30–60 metrin levyinen kasvinsuojeluaineella käsittelemätön suojavyöhyke. Kasvinsuojeluaineen käyttöä karkeilla hietamailla tai sitä karkeammilla maalajeilla tulisi välttää.
Taulukko 4. Pohjavedelle vaaralliset aineet ja aineryhmiin kuuluvat vaaralliset aineet, joita ei saa päästää pohjaveteen (valtioneuvoston asetus 1022/2006).
Täydentävät ehdot20167.4.2016