Jätä vesistöjen ja valtaojien varsille vähintään 1 metrin levyinen piennar. Mittaa pientareen leveys ojan niskasta kasvulohkon suuntaan.
Piennarta ei saa muokata, lannoittaa eikä käsitellä kasvinsuojeluaineilla. Vaikeissa rikkakasvitapauksissa voit torjua rikkakasveja pientareelta pesäketorjuntana. Jos pientareen kasvillisuus tuhoutuu talven aikana, rikkakasvien pesäketorjuntaa tehtäessä tai ojien kunnostustyön yhteydessä tai muusta vastaavasta syystä, on tuhoutuneelle pientareelle kylvettävä nurmikasvillisuus heti olosuhteiden salliessa. Kylvä raiviolohkon pientareelle heti olosuhteiden salliessa nurmikasvillisuus, jos pientareella ei ole aikaisempaa nurmikasvillisuutta.
Piennarta ei tarvitse jättää, jos maatalousmaan ja vesistön tai valtaojan välillä on metsää, tonttimaata, tietä, pensaikkoa, jouto- tai kitumaata tai muuta aluetta vähintään keskimäärin 10 metriä, eikä vesi nouse tulva-aikanakaan pellolle. Piennarta ei tarvita myöskään, jos maatalousmaa on tulvapenkereen takana ja kuivatusvedet johdetaan pois esimerkiksi pumppaamalla.
Piennar vähentää ojanpenkkojen sortumista ja maa-aineksen sekä ravinteiden kulkeutumista ojiin ja vesistöihin. Pientareilla viihtyvät myös monet linnut sekä niittyjen kasvit ja hyönteiset.
Suojakaistat
Vesistöjen varsilla tehtävää lannoitusta on rajoitettu. Lannoitus on kiellettyä viisi metriä lähempänä vesistöä. Seuraavan viiden metrin vyöhykkeellä vesistöstä lannan ja orgaanisten lannoitevalmisteiden pintalevitys on kielletty, ellei peltoa muokata vuorokauden kuluessa levityksestä. Edellä mainitut lannoitus- ja pintalevityskiellot eivät kuitenkaan estä kotieläinten laiduntamista kyseisillä alueilla.
Valtaoja ja vesistö
Valtaoja on kaivettu avouoma, jonka tarkoituksena on kerätä kuivatusalueen piiri-, sarka- ja salaojista sekä yläpuoliselta valuma-alueelta tulevat vedet ja johtaa ne pois kuivatusalueelta. Valtaojaksi luetaan myös peltolohkorekisteriin merkityt muut uomat, jotka löytyvät viljelijöiden verkkoasiointipalvelu VIPU:sta. Vesistöllä tarkoitetaan tässä valtaojaa suurempia vesiuomia kuten puroa, jokea, lampea, järveä ja merta sekä muuta luonnollista vesialuetta sekä tekojärveä, kanavaa ja muuta vastaavaa keinotekoista vesialuetta; vesistönä ei kuitenkaan pidetä noroa, ojaa ja lähdettä.
Huolehdi siitä, ettei eroosio pääse kuluttamaan maatalousmaata.
Täydentävät ehdot20167.4.2016