Viljelty pelto tarkoittaa kasvien tuotantoa varten viljeltyä peltoa.
Ota paikkakunnan olosuhteet huomioon viljelyssä. Muokkaa, lannoita ja kylvä tai istuta viljelty pelto ja pysyvien kasvien ala tarkoituksenmukaisella tavalla siten, että on mahdollista saada aikaan tasainen itäminen ja kasvusto. Huolehdi kasvinsuojelusta ja estä rikkakasvien leviäminen mekaanisesti, biologisesti, kemiallisesti tai kasvinvuorotuksen avulla.
Viljele alueelle soveltuvia kasvilajeja ja -lajikkeita ja käytä riittävää siemenmäärää. Kylvä tai istuta viimeistään 30.6. Tiettyjen puutarhakasvien (taulukko 2) viljelyssä myöhempi kylvö on mahdollinen, mutta kylvä silloin lohkolle esikasvi viimeistään 30.6. Mikäli poikkeukselliset sääolosuhteet estävät kylvämisen tai istuttamisen viimeistään 30.6., kylvä tai istuta heti olosuhteiden salliessa. Poikkeuksellisella sääolosuhteella tarkoitetaan tilannetta, jossa pitkään jatkuneiden runsaiden sateiden ja vähäisen haihdunnan vuoksi pellon märkyys on estänyt kylvämisen. Poikkeaminen 30.6. viimeisestä kylvöpäivästä koskee viljeltyä maatalousmaata ja viherkesantoja. Esikasvia ei tarvitse kylvää, jos lohkolle istutetaan salaattikasveja, kiinankaalia, kukkakaalia, parsakaalia, pinaattia, tilliä, kyssäkaalia tai naurista.
Jos viljelet mansikoita, mesimarjoja tai jalomaaraimia, hehtaarilla on oltava vähintään 15 000 kasvia. Jos viljelet mainittuja kasveja siten, että maanpinnan katteena ei käytetä muovia ja syntyvien rönsytaimien annetaan juurtua emotaimien viereen, taimitiheyden on oltava ensimmäisenä kasvukautena vähintään 11 000 kasvia hehtaarilla.
Jos viljelet herukoita tai karviaisia, hehtaarilla on oltava 1200 kasvia, vadelmia 2800 kasvia hehtaarilla, marjatuomipihlajia ja tyrnejä 800 kasvia hehtaarilla, pensasmustikoita 2250 kasvia hehtaarilla sekä hedelmäpuita 400 kasvia hehtaarilla.
Pyri korjuu- ja markkinakelpoisen sadon tuottamiseen. Jos et kuitenkaan korjaa satoa, huolehdi maatalousmaalla olevasta kasvustosta siten, että maatalousmaan kasvukunto säilyy hyvänä ja että maatalousmaalle on taas seuraavana vuonna mahdollista perustaa uusi kasvusto tai tuottaa korjuu- ja markkinakelpoinen sato.
Sängen poltto
Voit polttaa sängen ainoastaan silloin, jos se on välttämätöntä kylvön toteutuksen tai rikkakasvien, kasvitautien tai tuholaisten kannalta.
Taulukko 2. Puutarhakasvit, jotka voit kylvää myöhemmin kuin 30.6., jos kylvät niille esikasvin viimeistään 30.6. * esikasviakaan ei tarvita
Hoida pysyviä nurmia ja laitumia
Voit lannoittaa pysyviä laitumia ja pysyviä nurmia tarkoituksenmukaisella tavalla. Tämä tarkoittaa sitä, että voit lannoittaa alaa, mikäli korjaat pysyvältä laitumelta tai nurmelta sadon laiduntamalla tai muulla tavalla sadon korjaamalla. Noudata pysyvien laitumien typpilannoituksessa valtioneuvoston asetuksen eräiden maa- ja puutarhataloudesta peräisin olevien päästöjen rajoittamisesta (1250/2014) laitumia koskevia raja-arvoja (luku 4.1.5 , taulukko 8). Mikäli olet sitoutunut ympäristökorvaukseen, tulee sinun noudattaa ympäristökorvauksen mukaisia lannoitustasoja. Voit myös uusia pysyvän laitumen kasvuston muokkaamalla ja kylvämällä heinä- ja nurmirehukasvien siemenillä.
Jos käytät pysyvää laidunta tai pysyvää nurmea laidunnukseen, siitä ei saa aiheutua maaperän eroosiota ja maanpinnan on säilyttävä kasvipeitteisenä. Jos niität pysyvän laitumen tai pysyvän nurmen kasvuston, huomioi niiton ajankohdassa ja toteuttamisessa luonnonvaraisten lintujen ja nisäkkäiden suojelu.
Huolehdi pysyvien nurmien kasvinsuojelusta ja estä rikkakasvien leviäminen kasvinvuorotuksen avulla, mekaanisesti, biologisesti tai kemiallisesti. Huolehdi kasvustosta niin, että myös seuraavana vuonna lohkolle on mahdollista perustaa kasvusto tai tuottaa korjuu- ja markkinakelpoinen sato.
Pyri korjuu- ja markkinakelpoisen sadon tuottamiseen. Jos et kuitenkaan korjaa satoa, huolehdi maatalousmaalla olevasta kasvustosta siten, että maatalousmaan kasvukunto säilyy hyvänä ja että maatalousmaalle on taas seuraavana vuonna mahdollista perustaa uusi kasvusto tai tuottaa korjuu- ja markkinakelpoinen sato.