Kuivalantaa, jonka kuiva-ainepitoisuus on vähintään 30 %, voit varastoida aumassa työteknisen tai hygieenisen syyn niin vaatiessa.
Työteknisellä syyllä tarkoitetaan esimerkiksi kelirikkoa tai lantalalaitteiden rikkoutumista. Hygieenisenä syynä voidaan pitää esimerkiksi lannan sisältämää taudinaiheuttajaa, kuten salmonellaa, listeriaa tai muuta tautia. Jos perustat lanta-auman hygieenisen syyn vuoksi, tulee syyn olla aina eläinlääkärin hyväksymä.
Lanta-aumassa varastoinnista ei saa aiheutua vesistön pilaantumista tai sen vaaraa. Varastointi aumassa on aina kielletty pohjavesialueella ja tulvanalaisella alueella.
Sijoita auma kantavalle peltoalueelle. Jos pelto on kalteva, sijoita auma lähelle pellon yläreunaa. Aumaa ei saa sijoittaa alle 100 metrin etäisyydelle vesistöstä, valtaojasta tai talousvesikaivosta eikä alle viiden metrin etäisyydelle ojasta. Levitä auman pohjalle vähintään 20 cm:n nestettä sitova kerros, esimerkiksi turvetta, ja peitä auma tiiviillä peitteellä. Poista aumantekopaikalta lumi ja muotoile alusta siten, että nesteiden pääsy ympäristöön estyy. Uuden auman saat sijoittaa samalle paikalle kahden välivuoden jälkeen.
Sijoita yhteen aumaan vähintään yhden hehtaarin alalle tai enintään koko lohkolle ja siihen rajautuville lohkoille levitettävä määrä lantaa tai orgaanista lannoitevalmistetta. Levitä aumaan varastoitu lanta tai orgaaninen lannoitevalmiste viimeistään vuoden kuluttua auman perustamisesta.
Huomioi levittämisessä myös muut lannan levitykseen liittyvät vaatimukset, jotka on kerrottu oppaan luvuissa 4.1.2 -4.1.6.
Jos varastoit kuivalantaa eläinlääkärin hyväksymän hygieenisen syyn vuoksi aumassa, ei aumattua lantaa ole välttämätöntä levittää viimeistään vuoden kuluttua auman perustamisesta. Tällöin myöskään aumaan sijoitettavan kuivalannan määrää ei ole rajoitettu.
Ilmoita kunnan ympäristönsuojeluviranomaiselle kuivalannan varastoinnista aumassa 14 vuorokautta ennen varastoinnin aloittamista. Kunnan ympäristönsuojeluviranomainen suorittaa tarvittaessa tarkastuksen ennen aumavarastoinnin aloittamista. Edellä mainittu vaatimus ei kuulu täydentäviin ehtoihin, mutta täytyy silti huomioida.
Täydentävät ehdot20167.4.2016