Yhteistyötapaamiset DG AGRISSA, jatkuivat, ja seuraavaksi Taru Haapaniemi, Kai Heikkilä, ja Sirpa Karjalainen kertoivat kuulijoille uuden ohjelmakauden valmistelusta. Ajatuksena on ottaa käyttöön uusi toimeenpanomalli, joka sisältää erilaisia toimenpiteitä, joista jäsenmaa voi valita ne toimenpiteet, joille on jäsenmaassa eniten tarvetta. Rahastokohtaisuus säilyy, mutta kokonaisuudet tulevat olemaan laajempia, ja kansallisella lainsäädännöllä voidaan vaikuttaa siihen, mitä rahoitetaan. Jäsenvaltioille on tarkoitus antaa enemmän valtaa itse päättää niistä toimenpiteistä, joilla se toteuttaa komission antamia tavoitteita. Uudella kaudella siirryttäisiin nykyisestä toteutuksen ohjaamisesta enemmän tulosohjauksen suuntaan. Maaseutuohjelman valvonta keskittyy nippelitiedon sijaan enemmän tuotos-indikaattoreihin.
Paljon asioita on vielä avoinna, kuten paljonko jäsenmaille annetaan liikkumavaraa. Maaseutuohjelman toteuttamiselle asetettujen tavoitteiden tulisi olla sellaisia, että ne voidaan saavuttaa, tällä hetkellä osa tavoitteista on vaikeaselkoisia. Tulevalla ohjelmakaudella rahaa on käytettävissä vähemmän, jolloin voidaan painottaa tiettyjä aihealueita. Tulevalla ohjelmakaudella tärkeitä kokonaisuuksia tulevat olemaan esimerkiksi uudet innovaatiot ja nuoret viljelijät.
Tutustu tarkemmin esitysmateriaaleihin, ensimmäinen seuraavista esityksistä on Taru Haapaniemen ja toinen Sirpa Karjalaisen.:
Yhteistyötapaaminen Bryssel 6.-8.2.201826.2.2018