MTK:n asioita vierailijoille valottivat Juha Ruippo ja Tarja Bäckman. MTK:lla on vuodesta 1991 alkaen ollut edunvalvontaa Brysselissä. Järjestö seuraa 7 hengen voimin oman toimialansa asioita EU-valmistelun kaikissa vaiheissa, raportoi niistä ja pyrkii vaikuttamaan päätöksentekoon. Vaikuttaminen on tärkeää kaikilla tasoilla jo valmistelun alkumetreiltä alkaen. MTK on aktiivinen toimija EU-maiden maataloustuottajien ja –osuuskuntien järjestössä, COPA-COGECAssa. Järjestöjen verkostoituminen on monipuolista ja vaikuttamisen näkökulmasta tärkeää.
EU-agendalla MTK:n intresseissä on talous, ilmasto, energia, ympäristö, maatalous, metsä, ruoka ja digitaalisuus. Digitaalisiin järjestelmiin siirtymisessä olisi tärkeää ajatella uudesta näkökulmasta, eikä sokeasti siirtää paperipohjaista järjestelmää digitaaliseksi.
MFF (monivuotinen rahoituskehys) ja maatalousuudistus ovat vahvasti kevään 2018 agendalla. Myös ruokaketjun ja biotalousstrategian osalta ollaan aktiivisia. Ilmastotavoitteiden osalta taloudellisen ja sosiaalisen ulottuvuuden korostaminen on MTK:n intresseissä. Metsästrategiaan MTK pyrkii vaikuttamaan aktiivisesti ja viemään viestiä pohjoismaisen metsänhoidon tavasta. Vaikuttaminen on viestin viemistä uudelleen ja uudelleen eri valmistelun ja päätöksenteon tasoilla.
Eurooppalaisen naudanliha- ja maidontuotannon puolustaminen Euroopan ulkopuoliselta tuonnilta ja eurooppalaisen viljelijän edunvalvonta yleensäkin kuuluvat MTK:n asialistalle. Maaseutupolitiikan suhteen MTK pyrkii vaikuttamaan EU-tasolla niin, että maaseutu ei olisi vain maaseuturahaston toimenpiteiden varassa. Maaseudun yritys- ja hanketukia ei haluta osaksi aluepolitiikkaa, vaan maaseudun kehittämisen ja maaseutupolitiikan kokonaisuuden on jatkossakin oltava osa yhteistä maaseutupolitiikkaa. Maaseutuvaikutusten arviointi nähdään tärkeänä saada osaksi päätöksentekoa. Yrittäjyyden edistäminen maaseudulla ja maaseudun yrittäjien tietoisuuden parantaminen EU:n tarjoamista mahdollisuuksista kuuluvat MTK:n tavoitteisiin.
Yhteistyötapaaminen Bryssel 6.-8.2.201826.2.2018