Maaseutuverkostopalvelut-yksikkö vahvennettuna Mavin, JyväsRiihen ja MMM:n edustajilla verkostoitui helmikuussa Brysselissä toimiviin kansainvälisiin ja suomalaisiin toimijoihin sekä Belgian Vallonian maaseutuverkostossa toimiviin kollegoihimme. Lokakuussa Brysseliin DG Agriin lähetetylle ”agentille”, Joelille, annettiin tehtäväksi järjestää komennuksensa aikana vahvennetulle yksiköllemme hyvien käytäntöjen tiedustelua ja kansainvälistä verkostoitumista edistävä matka EU-hallinnon pääkaupunkiin ja Belgian maaseudulle Valloniaan. Tässä tehtävässään hän onnistui mainiosti, sillä vierailuohjelman sisältöä ja matkaa pidettiin erinomaisena.
Vierailun aikana myös Euroopan verkostoyksikkö ENRD Contact Point oli vahvasti mukana keskusteluissa niin päivän vierailukohteena kuin myös illalla jatkuneiden verkostoitumistilaisuuksien puitteissa. Olihan heidän yksikkönsä edustaja Suomessa yksikössämme työvaihdossa edellisenä keväänä, ja meidän edustajamme vastavuoroisesti Brysselissä syksyllä 2017. Mahdollisuus työvaihtoon on varmasti myös tiivistänyt keskinäistä yhteistyötä ja kanssakäymistä välillämme.
Belgian Vallonian verkostoyksikön järjestämä yhteinen työpajaseminaaripäivä tarjosi vierailun lopuksi mainion tilaisuuden molempien kansallisten verkostojen edustajille vaihtaa tietoa ja hyviä kokemuksia maaseudun kehittämisestä ja verkostotoiminnasta. Tästä mainiosta matkasta voit hyvä lukija tähän matkakertomukseen tutustumalla saada lisätietoa. Kertomus pitää sisällään ajankohtaista tietoa niin Euroopan Unionin eri pääosastoille tehtyjen vierailujen ja niistä käytyjen keskustelujen sisällöistä, kuin myös Brysselissä toimivien edustustojen toiminnasta ja ajankohtaisista asioista. Matkakertomukseen on liitetty myös vierailukohteissa esitykset taustoittamaan keskustelujen sisältöä. Nautinnollisia lukuhetkiä! Mikäli liitteenä olevat tiedostot pyytävät kirjautumista, voi sulkea pyynnön ruksista ja tarkastella sen jälkeen aineistoa.
Lisätietoja matkasta:
Teemu Hauhia
teemu.hauhia@maaseutu.fi
Verkostopalvelut-yksiön johtaja
Matkaseurueen kookoonpano:
Verkostopalveluiden Teemu Hauhia, Juha-Matti Markkola, Sinikka Torssonen, Lauri Hyttinen, Pirjo Onikki, Tuomas Metsäniemi, Hanna Lilja ja Tommi Ylimäki
Maaseutuviraston Esko Leinonen, Hanna Rintamäki ja Sirpa Soukkala
Maa- ja metsätalousministeriön Laura Jänis
Leader JyväsRiihen Pirjo Ikäheimonen ja Leena Karjalainen