Tukitaso määräytyy sen mukaan, millä tukialueella tilasi talouskeskus sijaitsee.
Jos sinulle maksettavien kansallisten kotieläintukien ennakko on alle 500 euroa, ennakkoa ei makseta lainkaan ja tuki maksetaan yhdessä erässä lopullista tukea maksettaessa. Tuen ennakko maksetaan huhtikuussa 2019 ja lopullinen erä tai lopullinen koko tuki huhtikuussa 2020.
Tukea ei makseta, jos tuen määrä on alle 100 euroa.
Tukea vuodelta 2019 voidaan myöntää 1.9.2019 hakijan hallinnassa olevan viitemäärän perusteella viitemäärän eläinyksikköä kohti enintään alla olevan taulukon mukaiset määrät. Tilakohtaisen viitemäärän eläinyksikkömäärän ylittäessä taulukossa mainitut rajat, tukea voidaan myöntää rajan ylittävältä osalta eläinyksikköä kohti enintään taulukon viimeisen sarakkeen mukaisesti.
Perusteettomasti maksettu tuki
Virheellisesti tai perusteetta maksettu tuki peritään takaisin. Tuen myöntänyt viranomainen päättää kuulemismenettelyn jälkeen tuen takaisinperinnästä. Tuki peritään takaisin, jos tuen myöntämisen tai maksamisen edellytykset eivät ole täyttyneet; tuen ehtoja ei ole noudatettu; hakija on antanut virheellistä tai puutteellista tietoa, joka on olennaisesti vaikuttanut tuen myöntämiseen tai maksamiseen; tai jos hakija estää tarkastuksen toteuttamisen.
Takaisinperittävälle määrälle on suoritettava korkolain mukaista vuotuista viivästyskorkoa. Viivästyskorko lasketaan sen ajan perusteella, joka alkaa 60 päivää takaisinperintäpäätöksen tekemisajankohdasta ja päättyy saatavan suorittamisajankohtaan tai jos saatava vähennetään myöhemmin maksettavasta erästä, vähennyksen tekemisajankohtaan.
Sika-ja siipikarjatalouden tuotannosta irrotettu tuki 201924.2.2018