Koko tilan hallinnan siirrolla tarkoitetaan tilannetta, jossa tilan maatalousmaa siirtyy uudelle haltijalle. Entiselle haltijalle voi jäädä puutarhamaaksi enintään 10 % tilan peltoalasta, mutta ei kuitenkaan suurempaa alaa kuin yksi hehtaari. Koko tilan hallinnan siirto on suositeltavaa tehdä ennen tuen ennakon maksamista.
Koko tilan hallinnan siirto on mahdollista tehdä 31.8.2020 mennessä. Ilmoita koko tilan hallinnan siirrosta 15 työpäivän kuluessa, lomakkeella 156 (Ilmoitus koko tilan hallinnan siirrosta) ja tarvittaessa lomakkeella 462 (Osallistumisilmoitus EU:n eläinpalkkioon ja kansalliseen kotieläintukeen koko tilan hallinnan siirrossa), eli viimeistään 21.9.2020. Lomakkeella 156 on oma kohtansa, jossa jatkaja hakee siirtoa siirrettävän maatilan sika- ja siipikarjatalouden viitemäärälle.
Maatilojen yhdistämisellä tarkoitetaan tilannetta, jossa koko tila siirtyy toisen tilan hallintaan oston tai vuokrauksen kautta. Toimintaansa jatkavan tilan tilatunnus säilyy yleensä entisellään ja lopettavan tilan tilatunnus poistetaan käytöstä. Maatilojen yhdistämisellä voidaan myös tarkoittaa tilannetta, joissa kaksi tai useampi tila muodostaa maatalouden harjoittamista varten maatalousyhtymän tms. Näissä tapauksissa uuden tilan tilatunnukseksi tulee yleensä yksi yhdistettävien tilojen tilatunnuksista.
Tuenhakijaa ei voi enää vaihtaa, jos koko tilan hallinnan siirto tehdään tuen ennakon maksamisen jälkeen. Jos hakijalle on maksettu ennakkoa ja tilalla tapahtuu koko tilan hallinnan siirto ennakon maksamisen jälkeen, lopullinen tuki maksetaan hakijalle, jolle ennakko on maksettu eli entiselle hal-tijalle. Tällöin tilan kauppa- ym. hallinnansiirtosopimuksissa osapuolten on hyvä sopia, kuinka he jakavat tilalle maksetun/maksettavan tuen.
Jos hakijalle ei ole maksettu ennakkoa, tilan entinen ja uusi haltija voivat keskenään sopia, kummalle sika- ja siipikarjatalouden tuotannosta irrotettu tuki maksetaan. Jos osapuolet sopivat, että lopulliset tuet maksetaan uudelle haltijalle, uuden haltijan on toimitettava kunnan maaseutuelinkeinoviranomaiselle sopimuksesta kopio ennen tuen maksamista. Lisäksi hänen on osoitettava tapahtunut koko tilan hallinnan siirto toimittamalla kunnan maaseutuelinkeinoviranomaiselle lomake 156 ja kauppakirja tai vuokrasopimus 15 työpäivän kuluessa tapahtuneesta.
Sika-ja siipikarjatalouden tuotannosta irrotettu tuki 202027.2.2020