Hakijalle voidaan myöntää tukea vain Suomessa tapahtuvasta tuotannosta. Hakijan ei tarvitse asua tilalla tai Suomessa.
Hakijan ikä
Pohjoisia kotieläintukia voidaan myöntää hakijalle tukivuonna 2020, jos hakija tai hänen puolisonsa oli 31.12.2019 vähintään 18-vuotias.
Alle 18-vuotiaalle hakijalle voidaan myöntää pohjoisia kotieläintukia vain, jos
- hän on solminut avioliiton tai
- hän harjoittaa maatilataloutta yhteisomistajana tai yhdessä vanhempansa/vanhempiensa kanssa tai
- tuen myöntämiseen on muita erityisiä syitä.
Tuen hakemisen yhteydessä on annettava selvitys, millä perusteella tukea haetaan alle 18-vuotiaalle.
Hakijana yhteisö tai usea henkilö yhdessä
Kun tuotantoa tai toimintaa harjoitetaan yhdessä useamman luonnollisen henkilön toimesta tai yhteisömuodossa, vähintään yhden viljelijän, yhtiömiehen, jäsenen tai osakkaan on oltava ikäedellytykset täyttävä luonnollinen henkilö, joka itse harjoittaa maa- tai puutarhataloutta. Ikäedellytykset eivät koske julkisoikeudellista yhteisöä, koulutilaa tai vankilatilaa.
Maatila ja pellon hallinta
Pohjoisia kotieläintukia saadakseen hakijalla on oltava viimeistään 15.6.2020 hallinnassaan kasvukauden 2020 ajan vähintään viisi hehtaaria viljelykseen soveltuvaa peltoa.
Hakijan hallinnassa oleva pelto on ilmoitettava sähköisesti tai vuoden 2020 tukihakemuksen kasvulohkolomakkeella 102B viimeistään 15.6.2020 riippumatta siitä, hakeeko tämän tuen hakija pellolle tukia vai ei. Mikäli et hae päätukihaussa mitään peltotukia sähköisesti, et voi jättää kasvulohkolomaketta sähköisesti.
Kun usea luonnollinen henkilö harjoittaa kotieläintuotantoa tai -toimintaa yhdessä (maatalousyhtymä, kuolinpesä) tai yhteisömuodossa (avoin yhtiö, kommandiittiyhtiö, osuuskunta, osakeyhtiö), vähintään yhden viljelijän, yhtiömiehen, jäsenen tai osakkaan on täytettävä viiden hehtaarin peltoalavaatimus viimeistään 15.6.2020 ja ilmoitettava peltoala yhteisön, viljelijän, yhtiömiehen, jäsenen tai osakkaan vuoden 2020 tukihaun lomakkeilla.
Pohjoinen kotieläintuki - vuoden 2020 ohjeet25.2.2020