Haettavat tuet
Hakuoppaassa on kerrottu tarkemmin tuen hakemiseen liittyvistä ehdoista kohdassa Tukien hakeminen.
Haettavat tuet -välilehdellä valitse ensimmäisenä Tuenhakija. Alasvetovalikossa on lueteltu maatilan osalliset.
Jos tuenhakijana on yhteisö tai kuolinpesä eli esimerkiksi maatalousyhtymä tai osakeyhtiö, sinulle tulee valittavaksi maatilan osallisista henkilö, joka on yli 18-vuotias. Kyseinen ikäraja on kansallisten ja EU:n osittain rahoittamien tukien ehtona. Kansallisissa tuissa kyseisen henkilön tulee harjoittaa itse maa- tai puutarhataloutta. Jos tuenhakijana on julkisoikeudellinen yhteisö, esimerkiksi vankila- tai koulutila, valitse vaihtoehto Yhteisö ei kuulu ikävaatimusten piiriin.
Ota seuraavaksi kantaa aktiiviviljelijä -kysymykseen. Jos et hallinnoi lentoasemia, rautatieyhtiöitä, vesiyhtiöitä, kiinteistöyhtiöitä, pysyviä urheilukenttiä tai vapaa-ajan alueita valitse ’En hallinnoi’.
Valitse seuraavaksi tuet, joita haet.
Jos maatilasi on luomutila, sinulla on automaattisesti oikeus viherryttämistukeen ilman että sinun tarvitsee noudattaa viherryttämistuen vaatimuksia maatilan luomutuotantoalalla. Katso tarkemmat ohjeet hakuoppaasta.
Mikäli valitset EU:n rahoittaman Nuoren viljelijä tuen tai kansallisesti rahoitetun Nuorten viljelijöiden tuen, avautuu erillinen ikkuna, jossa sinun tulee ilmoittaa tilanpidon aloitusvuosi pääasiallisena yrittäjänä ja tukeen liittyvät henkilöt. Tallenna tiedot.
Mikäli olet edellisenä vuonna hakenut Nuoren viljelijän tukea ja/tai Nuorten viljelijöiden tukea avautuu erillinen ikkuna, jossa on esitäytettynä tilanpidon aloitusvuosi sekä tukeen liittyvät henkilöt. Korjaa tietoja tarvittaessa. Jos muutat aloitusvuotta, perustele tekemäsi muutos Yhteenveto- ja lähetyssivun Lisätietoja- laatikossa.
Seuraavaksi valitse Sitoumuksen/sopimuksen vaativat tuet.
Vuonna 2016 et voi hakea uutta ympäristösitoumusta. Katso hakuoppaan kohdasta Ympäristökorvaus tarkempi sisältö ympäristösitoumus /-sopimus toimenpiteistä ja niiden vaatimuksista.
Ympäristösitoumukseen valitsemasi toimenpiteet on listattu sivun alaosaan. Käy läpi toimenpiteisiin liittyvät lohkot ja yksityiskohdat klikkaamalla vihreitä paneeleita. Voit vielä tarvittasessa muuttaa Ilmoita tiedot -osiossa peruslohkolle ilmoitettujen kasvulohkojen pinta-aloja tai kasveja.
Huomioi! Mikäli olet valinnut ympäristökorvauksen toimenpiteeksi Peltoluonnon monimuotoisuus, Orgaanisen katteen käytön puutarhakasveilla ja siemenperunalla tai Puutarhakasvien vaihtoehtoinen kasvinsuojelu, ilmoita kasvulohkolla tieto toimenpiteen toteuttamisesta kohdassa Ympäristösitoumuksen valinnainen toimenpide. Ympäristökorvauksen valinnainen toimenpide -valintaikkuna avautuu kasvulohkoille, joille on mahdollista valita Ympäristösitoumuksen toimenpide Kerääjäkasvit.
Huomio! Mikäli olet valinnut tänä vuonna ympäristökorvauksen lohkokohtaisen toimenpiteen Valumavesien hallinta, palauta kuntaa 15.6.2016 mennessä lomake 463. Jos sinulla on jo viime vuodelta voimassaoleva sopimus, ei tämä koske tilaasi.
Peruslohkoista, joilla on toteutettu kasvukauden aikana Lietelannan sijoittaminen peltoon tai Peltojen talviaikainen kasvipeitteisyys -toimenpidettä, tehdään syksyllä erillinen ilmoitus levitetystä lantamäärästä ja levitys päivistä.
Luomukorvauksen maksamista voit hakea tukihakemuksella, jos sinulla on voimassaoleva sitoumus. Luomusitoumusta ja lisäalojen liittämistä sitoumukseen haetaan lomakkeella 215, joka palautetaan Ey-keskukseen päätukihaun yhteydessä viimeistään 15.6.
Eläinten hyvinvointikorvauksen maksamista vuodelle 2016 ei voi hakea Vipu-palvelussa. Hae korvausta lomakkeella 409, jonka saat osoitteesta www.suomi.fi/lomakkeet. Palauta lomake kuntaan 15.6.2016 mennessä.
Siirry seuraavaksi Vipuneuvoja -välilehdelle.
Vipuneuvoja
Vipuneuvoja sisältää ilmoitettaviin tietoihin sekä haettaviin tukiin liittyviä tarkisteita ja mahdollisia huomautuksia. Vipuneuvoja -välilehdellä käynti on pakollista, eli vasta tämän vaiheen jälkeen pääset siirtymään Yhteenveto ja lähetys -välilehdelle.
Vipuneuvojan huomautukset on merkitty eri värillä riippuen siitä, mitä toimenpiteitä sinulta vaaditaan ennen hakemuksen lähettämistä. Punaisella värillä merkityt huomautukset tulee korjata, ennen kuin hakemuksen lähettäminen on mahdollista. Keltaiset huomautukset on syytä tarkistaa, mutta ne eivät estä hakemuksen lähettämistä.
Vipuneuvoja tuottaa myös erilaisia laskennan tarkisteita, joiden avulla voit tarkistaa, täyttyvätkö esimerkiksi viherryttämistuen monipuolistamisen tai ekologisen alan vaatimukset tilallasi.
Joitakin kasveja ei lasketa viljelyn monipuolistamisessa kasviksi. Nämä löydät hakuoppaasta kohdasta Viherryttämistuki. Jos näitä kasveja valitsee lohkoille, vipuneuvoja ilmoittaa monipuolistamislaskelmassa niiden pinta-alat yhtenä ryhmänä. Niitä ei kuitenkaan oteta huomioon tilan ensimmäisenä, toisena tai kolmantena kasvina.
Mikäli perus- ja viherryttämistukea ei ole haettu, ei avaudu paneeleista tukioikeusosio.
Tässä näet esimerkin millaisia huomautuksia vipuneuvoja antaa. Keltaisella olevat huomautukset ilmoittavat, että ehto ei täyty ja vihreällä ilmoitetaan, että velvoitteet toteutuvat.
Vipuneuvojan tarkisteet löydät mavin nettisivuilta tai Vipuneuvojan tarkisteet -painikkeen takaa.
Vipuneuvojaan tulee vielä lisää tarkisteita 26.5.2016 jälkeen.
Yhteenveto ja lähetys
Kirjoita sähköposti kenttään sähköpostiosoite, johon haluat tiedon sähköisen hakemuksen lähetyksestä kuntaan. Pystyt kirjoittamaan kenttään usean sähköpostiosoitteen, kun erottelet osoitteen pilkulla. Ilmoittamaasi osoitteeseen menee vahvistus viesti onnistuneesti lähetetystä hakemuksesta. Lähetä käsiteltäväksi -painike aktivoituu tämän jälkeen. Tarkista hakemukselle tallennetut tiedot ja lähetä hakemus käsiteltäväksi.
Tarkista lähettämisen jälkeen sähköpostistasi, että olet saanut kuittauksen lähetyksestä. Klikkaa Tulosta hakemustiedot -painiketta. Tarkista avautuvan sivun ylälaidasta, että siinä on tieto hakemuksen lähettämisestä kuntaan käsiteltäväksi ja lähetysaika. Yhteenveto kannattaa tallentaa koneelle tai tulostaa.
Nyt voit palata Sähköisen asioinnin etusivulle tai sulkea Sähköisen asioinnin.
Lähettämisen jälkeen
Jos lähettämisen jälkeen on tarpeen tehdä muutoksia lähetettyihin tietoihin, voit tehdä muutokset menemällä uudelleen Sähköisen asioinnin Päätukihaku -osioon. Täältä voit valita Yhteenveto ja lähetys -välilehdeltä Peruuta lähetetty hakemus -toiminnon. Muutoksia hakemukseen voit tehdä päätukihaun päättymispäivään 15.6.2016 asti tai niin kuan, että se otetaan käsittelyyn. Kun olet korjannut hakemusta, muista aina lähettää hakemus uudelleen.
Mikäli sinun pitää muuttaa hakemuksen tietoja 15.6. jälkeen, voit tehdä sen ainoastaa paperilla. Hakuajan jälkeen palautetut hakemukset kerryttävät myöhästymispäiviä, jotka laskevat tukien määrää.
Päätukihaku 2016: Lohkotietojen ilmoittaminenVipu-käyttäjän ohje (Päivitetty 19.5.2016)13.4.2016